01 maaliskuuta 2015

Elämäntaparemontti on pitkä matka, jota ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin

Viime vuonna kirjoitin siitä, että elämäntaparemonttia ei tarvitse tehdä
yksin. Se ei myöskään tapahdu yhdessä yössä ja itse päätös muhii monella
korvan takana odottamassa sitä oikeaa hetkeä. Sitä oikeaa hetkeä ei kannata
jäädä odottamaan; se on tässä ja nyt.

Muutos lähtee sinusta itsestäsi ja kaikki mitä teet oman terveytesi eteen
on sinulle itsellesi. Tässä kohdin saa olla itsekäs, onhan kyse omasta
hyvinvoinnistasi ja terveydestäsi.

Oman elämäntaparemonttini alussa ja ennen kuin se oli edes virallisesti
alkanut ajattelin, että on ensin tehtävä jotain kuntoni kohottamiseksi,
että voi alkaa liikkumaan tai mennä kuntosalille. Eri jännää... Siinähän on
sitten ikään kuin valmis oravanpyörä, mutta tuohon ajatusmaailmaan ei
kannata jäädä. Pienestä se on ponnistettava ja kunto kasvaa, kun jotakin
sen eteen tekee sohvalla istumisen sijaan. Paha olo voi aluksi yllättää ja
paikat voivat tulla hyvin, hyvin kipeiksi, mutta näitä tiloja ei kannata
pelätä (toki, jos olo tai kipu ei mene ohitse, on syytä hakeutua
ammattiauttajan puheille). Joka tapauksessa on astuttava sinne mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja pysyttävä siellä tovi, jotta muutosta alkaa tapahtua. Äkkiä siitä lisätystä liikunnasta ja ruokavalion muutoksesta lihashuoltoa unohtamatta alkaakin tulla hyvä olo!

Jaksan toistaa sitä, että omalla kohdallani, ja tämän remonttiretkeni
aikana, olen saanut tukea monilta ystäviltäni läheltä ja kaukaa. Olen siitä
vilpittömästi iloinen ja pidän sitä mittaamattoman arvokkaana asiana. Se on
yksi iso tekijä siinä, että elämäntaparemonttini eteni mutkattomasti ja
tuloksena on uusi olotila ja elämäntapa. Yksin tehtynä koko remontti olisi
ollut reippaasti raskaampi taival.

Esittelen tässä toisenkin elämäntaparemontissani tukenani toimineen
henkilön, Harri Röynän. Harrin nimi on vilahdellut kirjoituksissani
aikaisemminkin; muun muassa silloin, kun ihmettelin blogikirjoituksessani osteopaatin, urheiluhierojan ja hierojan nimikkeiden eroja.

Elämäntaparemonttini alkoi elokuussa 2012 ja hieman ennen sen alkamista
löysin tieni Osteomicin tiloihin Harrin hierontapöydälle. Nyt on siis
tullut kuluneeksi reilu 2,5 vuotta siitä, kun ymmärsin alkaa kehoani ja
lihaksiani huoltamaan. Elämäntaparemontti on pitkä matka, jota ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin. Harrin suurin rooli tässä matkassa on ollut yhtä kuin se onnistunut kehonhuolto ja lihashuollon merkityksen ymmärretyksi tekeminen.

Osteomic

Se, miten Harri on päätynyt hierojaksi ja sittemmin osteopaatiksi, johtuu
pitkälti siitä halusta auttaa muita pitämään kehonsa kunnossa, osittaisesta
kutsumuksesta, mutta ennen kaikkea suuresta kiinnostuksesta ihmisen
toiminnallisuuteen ja mekaniikkaan. Mies itse tietää varmasti hyvin mikä on
oman kehon huoltamisen merkitys ennen ja jälkeen treenin, kun on harrastanut
kuntosalitreeniä, potkunyrkkeilyä ja muita kamppailulajeja 15 -vuotiaasta alkaen.

Vahva sitoutuminen, kiinnostus oman ammattitaitonsa ylläpitämiseen ja
kasvattamiseen on sekä nähtävissä, että otetaan asiakkaan kohdalla
käytäntöön, kun mahdollista tai on selkeä tarve. Tästä olen asiakkaana
ainoastaan hyötynyt. Kun minua pistää/puristaa/jumittaa jostakin kohdin kroppaani, kerron siitä ja ongelma paikallistetaan erinäisin kysymyksin, painalluksin ja tutkimalla liikeratoja. Sitten ongelmakohta hoidetaan kuntoon ja annetaan ohjeet miten ongelma pidetään poissa tulevaisuudessakin
Yksinkertaisimmillaan näin.

Voin kertoa esimerkkinä oman ensimmäisen käyntini. Menin vastaanotolle hierontaan ja sain kotiin viemisiksi hieman mietittävää, koska ongelmallisia kohtia oli monta yhden sijaan ja tunnissa nyt ei saa millään kaikkea kuntoon. Monen vuoden erittäin vähäisen liikkumisen vuoksi ryhtini oli päässyt huonoksi, lonkat jäykiksi, pää roikkui kuin kilpikonnalla, rintaranka oli supussa ja hartialinja vinossa. Osasin tällaista hieman odotellakin, mutta hieman ehkä lyhyempää vikalistaa... (nauraa). En tuosta kuitenkaan pelästynyt vaan Harri joutui hommiin. Melkein pari vuotta siinä vierähti, että olen päässyt siihen pisteeseen, jotta olen voinut siirtyä käymään lihashuollossa kerran kuussa ja
noudattamaan annettuja ohjeita muutoin. 

Kun katson aikaa liki kolme vuotta taaksepäin tai enemmänkin, nyt
reippaasti paremmalla ryhdillä ja muutoinkin niveliltäni liikkuvaisempana,
voin todeta, että olen valinnut viisaasti huoltamalla lihaksiani.
Lihashuolto maksaa, mutta pidemmällä juoksulla kannattaa (on kyllä joka
euronsa arvoista). Itse olen sitä mieltä, että olen säästänyt tällä tavoin sekä
lääkärikäynneissä että sitä kautta määrätyissä kipu- ja lihasjännitystä
laukaisevissa lääkkeissä jo nyt, tulevaisuudesta puhumattakaan.

Innostus ja vahva sitoutuminen siihen mitä tekee, on kivasti tarttuvaa ja
antaa potkua tavoitella kohti hyvää oloa ja toimivaa kehoa.

Voin myös sanoa, että olen hyvissä käsissä. Kerron mikä kaipaa huoltoa ja
noudatan saamiani ohjeita (jos sellaisia erikseen annetaan), ja tulosta
tulee. Harri on aidosti kiinnostunut siitä, että asiakkaansa voi hyvin. Olen siis
onnekas, kun lihashuoltajani on henkilö, jonka kanssa kemiat toimivat, ja
jonka kanssa asiakassuhde on rakentunut vuorovaikutteiseksi ja toimivaksi. Aivan kuten PT:ni kohdalla on käynyt.

Suosittelen lämpimästi teille kaikille, että muistatte lihashuollon. Jos
nyt mietitte, että olisi kiva saada ammattiapua kehon ongelmien kanssa niin tässäpä hyvä vaihtoehto.

Osteopaatti, koulutettu hieroja, urheiluhieroja itse eli Harri Röynä
Itse annan suuren arvon sille tuelle, jota olen remonttiretkelläni saanut
niin Harrilta kuin muiltakin ympärilläni olevilta. Yllättäviltäkin
tahoilta. Hienoa, että elämäntaparemonttia ei tarvitse tehdä yksin!

Harrin tavoitat halutessasi sähköpostiosoitteesta: osteomic@gmail.com.
Nettisivut löytyvät myös nimellä Osteomic.
Rohkeasti ottamaan yhteyttä ja sopimaan lihashuoltoon aikoja!

Kahvakuula kainalossa -blogin lukijat saavat viiden euron (5€) alennuksen kaikista Osteomicin tarjoamista hoidoista maaliskuun ajan. Varatessasi hoitoaikaa muista mainita, että olet Kahvakuula kainalossa -blogin lukija. Tarjous on voimassa 1.-31.3.2015.

                                            Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti