04 maaliskuuta 2015

Monipuolista jumppatarjontaa Motivus -kuntokeskuksissa

Näin sitä on taas yksi kuukausi hurahtanut ja sen myötä päättyi Hopottajien kampanja ja Helsingin Motivus -kuntokeskuksien testaus. Aika kuluu näköjään hurjaa vauhtia ja vaikka sitä kuinka kuvittelee, että kuukaudessa ehtii hyvin käydä monen monta jumppaa niin yksinkertaisesti vain kävi niin, että en kovin monessa jumpassa ehtinyt vierailla. Tavallaan se harmitti, mutta toisaalta en minä normaalistikaan käy monen montaa kertaa viikossa jumppaamassa kuntosalitreenin lisäksi, jotta kaikki on suhteellista (nauraa). 

Motivus Ruoholahti, aulatila 
Motivus Stockmann

Motivus Center, Kamppi
Joka tapauksessa vierailin Stockmannin Motivuksella, mutta käyntini jäi lähinnä ovelta kurkkaamisen tasolle, sillä en ollut etukäteen tarkastanut, että juuri sillä hetkellä kuntosali olikin varattu vain miehille. No, eipä tuo haitannut eikä sotkenut suunnitelmiakaan. Salille suuntasin silti (nauraa).
Ruoholahden Motivus on sitten kokonaan suunnattu naisille ja sitä markkinoidaankin hyvinvointikeskuksena. Keskus tarjoaa lapsiparkkipalvelua tiettyinä aikoina ja tällaista palvelua ei ole muilla Motivuksen kuntokeskuksilla. Kuntosalin puolella silmiini osui suhteellisen runsas määrä lämmittelyyn suunnattuja laitteita, peruslaitteet kunnon kohottamiseksi sekä venyttelyyn ja kahvakuulailuun sopivat tila. Erilaisia jumppia ja joogaa varten oli tarjolla isohkot salit, pukuhuoneet olivat siistit ja tarjolla oli normaali saunan lisäksi sekä höyry- että infrapunasaunat.
Kampin Motivus sitten on suunnattu sekä että ja se on kuntosalinsa osalta monipuolisin sekä laitteidensa että vapaiden painojensa ja tilan osalta. Lisäksi on tarjolla oma indoor cycling -tila ja pari tilaa erilaisia jumppia varten.

Motivus -kuntokeskusten jumppatarjonta on sen verran monipuolista, että varmasti jokaiselle löytyy ainakin se yksi mieleinen ellei jopa useampi. Tällainen ihminen kuin minä, joka ei siis ole aikaisemmin kuntokeskusten palveluita käyttänyt eikä jumpannut ryhmissä, sai jumppaohjelmistoon tutustuessaan liki ähkyn (nauraa). Nettisivuilta kuitenkin löytyy hienosti sisällöt avattuna ja tietoa muutoinkin.
Itse tykkäsin käydä kehonhuoltotunneilla. Kolme eri kertaa, kolme eri ohjaajaa ja kolme erilaista kehonhuoltoa. Tykkäsin kamalasti, vaikka joka ikisellä kerralla sattui joka paikkaan ellei koko kroppaan melkoisesti. Mutta olo tuntien jälkeen oli hyvinkin rento. Ja pisteet annan kaikille ohjaajille. Vaikka olivat kaikki erilaisia niin yhteinen tekijä oli se, että näytettiin ja kerrottiin hyvin mihin rullaus vaikuttaa ja missä sen tulisi tuntua.

Muutenkin palvelu oli varsin erinomaista kaikissa Motivus -keskuksissa.

Omalla kohdallani tulen vierailemaan tulevaisuudessa kertamaksulla silloin tällöin eri jumppatunneilla ja etenkin kehonhuollossa mikäli vain se sopiva hetki sellaiselle löytyy. Kaikilla tunneilla, joissa kävin, oli runsaasti osallistujia ja laajalla ikähaarukalla. Ja sehän on hieno juttu se!
Hienoa oli myös päästä testaajaksi tähän Hopottajien kampanjaan. Avartava kokemus.

                                              Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti