19 toukokuuta 2016

Moilas Oy:n gluteenittomien riisipiirakoiden tuunausta

Tartuin taas haasteeseen ja tuunasin piirakoita. Moilas Oy ja Ruoka.fi haastoivat ruokabloggarit hommiin ja minä se tulin valituksi mukaan. 
Piirakat ostin Prismasta, josta ne löytyivät pakasteosastolta. Yhdessä pussissa on 5 piirakkaa ja ensipuremalta (toki sulatettuna ja lämmitettynä) piirakka maistui hyvältä ilman mitään päällisiä. Ilahduin, sillä harvoin sitä niin ilolla syö pelkkää riisipiirakkaa kuin näitä söin.


Moilas Oy:n gluteenittomat riisipiirakat
Ihan kaikkia piirakoita en syönyt sellaisenaan vaan osa jäi tuunattavaksi (nauraa). Tuunasin neljä erilaista täytettä piirakoiden päälle.

Pohjana toimi Moilas gluteeniton riisipiirakka, joka paistettiin pakkauksen ohjeiden mukaisesti ja täytteet lisättiin piirakan päälle viimeisenä. Koska kaikki tuunaukset kuvattiin yhdessä samalla alustalla on alla ohjeen yhteydessä kerrottu kunkin piirakan sijainti kuvassa lautasella.


Neljä Moilas-tuunausta

Täyte 1: 
      • pari pisaraa sitruunalla maustettua oliiviöljyä
      • pari haarukallista makrillia tomaattikastikkeessa
      • ripaus persiljaa päälle 
Sijainti: lautasella kuvan oikeassa laidassa

Täyte 2:
      • pari pisaraa sitruunalla maustettua oliiviöljyä
      • tomaattiviipaleita
      • valmiiksi kypsytettyä kananmunan valkuaista viipaloituna (esim. ja tässä Laitilan kanatarhan valmistuote) 
      • ripaus korianteria
Sijainti: lautasella kuvan etureunassa

Täyte 3:
      • pari pisaraa sitruunalla maustettua oliiviöljyä
      • ruokalusikallinen tomaattisalsaa oman maun mukaan
      • mozzarella -juustoa
      • ripaus korianteria ja mustapippuria
Sijainti: lautasella kuvan vasemmassa laidassa

Täyte 4:
      • pari pisaraa sitruunalla maustettua oliiviöljyä
      • ruokalusikallinen tomaattisalsaa oman maun mukaan)
      • valmiiksi kypsytettyä kananmunan valkuaista viipaleina (esim. ja tässä Laitilan kanatarhan valmistuote)
      • ripaus korianteria 
Sijainti: lautasella kuvan yläreunassa

Moilas Oy:n riisipiirakat ovat gluteenittomia, kookkaita ja pysyvät hyvin kasassa. Lisäksi ne ovat kananmunattomia, laktoosittomia eivätkä sisällä pähkinää. Kuoritaikina on tattari- ja riisijauhoista leivottu ohueksi ja täyte on riisipuuroa.

Moilas riisipiirakat on näyttävän kokoisia


Olen mukana kilpailussa, jossa valitaan paras Moilas Oy:n gluteenittoman riisipiirakan tuunaus. Äänestää voit Ruoka.fi -sivulla, jossa myös säännöt löytyvät. Äänestysaikaa on 9.6.16 asti ja kaikki reseptit löydät Äänestä paras Moilas-tuunaus. Äänestäjien kesken arvotaan 100 euron arvoinen K- tai S-ryhmän lahjakortti.

Jotta ei muuta kuin äänestämään! Jos et tykkää mun tuunauksistani niin äänestä sellaista, josta tykkäät ja maistuisi sullekin (nauraa). 
Itse tykästyin niin näihin piirakoihin ilman tuunauksiakin, että tulen kyllä ostamaan jatkossakin.

                                  Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti