26 syyskuuta 2013

Kahden naisen kymppi - hyötyliikuntaa

Ehdottelin Marille alkuviikosta, että lähtiskö torstaina eli tänään mun kanssani "työmatkakävelemään" rautatientorilta Itäkeskukseen. No Maripa suostui heti mun ehdotukseen.  Tänään oltiin sovittu treffit rautatientorille klo 15.45 ja sieltä sitten lähdimme matkaan. Matkaa tälle reitille tulee 11 kilometriä.

Ensiksi ikuistimme itsemme Kaisaniemenpuiston reunalla,  tässä vaiheessa matkaa takana varmaan kilometri.




Minä luulin, että koko matka kävellään vain Itäväylän reunaa, mutta löytyi siitä välistä vähän metsääkin. Tämä maisema oli vähän ennen Herttoniemeä. 


Lähellä Roihuvuorta, mä en voinut vastaustaa kiustausta. Mä rakastan syksyllä kuivaa ja kuulasta syksyä ja lehtikasoja. Pakko oli vähän kokeilla, että miltä tuntuisi lehtikasassa pöyhiminen. Liian vähän lehtiä, ei oikein onnistunut.



Kahden tunnin ja 10 minuutin jälkeen, kun takana oli 11 kilometriä oli Itiksen oven takana kaksi näin iloisen näköistä naista punaisine poskineen. 


Tämä oli mulle toinen kerta tänä kesänä kun yhdistin työmatkaani tällaista liikuntaa. 

Tämä pitäisi tehdä useammin. Suosittelen kokeilemaan. 
 Kiva fiilis ja tämän päivän liikuntasuoritus oli sitten siinä.

Itselläni on tavoite liikkua 5 kertaa viikossa, teen sen yleensä aina viikolla ja viikonloppuisin usein sitten relaan. Nyt ollaan jo taas kohta viikon suoritukset tehty.

Kiitos Marille, kun oli heti valmis tähän suoritukseen.

Maiju



4 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi! Kiva oli kävellä ja samalla jutella. Matka ei tuntunut yhtään pitkältä, juttua riitti ja toinen menetti ihan äänensä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se mun ääni tästä palautuu pikkuhiljaa huomiseen mennessä. Hyvä treeni oli.

      Poista
  2. Ihanan freesin näköisiä olette suorituksen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihme kyllä meitä jopa vielä nauratti... ;)

      Poista