17 lokakuuta 2013

Kahvakuulat kuvassa ja liikkeessä

Tässä on meikäläisen kahvakuulat kuvattuna kotoisasti keittiön pöydällä. Muutoin sijainti on kaapissa käyttökertojen väleissä.
Aikaisemmin olen käyttänyt kuntosalin tarjoamia kahvakuulia, mutta nyt tulin hankkineeksi itselleni aivan ikiomat (4kg, 8kg, 12kg ja 16kg) ja näin ollen pääsen kahvakuulailemaan kotosalla aina kun siltä tuntuu. Ja tuntuuhan tämä kahvakuulailu; useimmiten niin hyvältä, että pisti hankkimaan omat kuulatkin!



Parasta olisi, jos kahvakuulat olisivat rautaisia ja kaikki samankokoisia painosta riippumatta, mutta kyllä nämäkin toimivat eivätkä isommin paina rannetta. Mustelmia on kyllä aikanaan aloittelijana tullut, mutta nykyisin harvemmin. Tosin seuraavaksi alan enemmän liikutella tuota 16 kg:n kuulaa, joten nähtäväksi jää mitä jälkiä se jättääkään (varpaille ei pidä pudottaa yhtään näistä).


Alla on muutamia linkkejä, joista löytyy hyvää tietoutta kahvakuulatreenistä ja ihan harjoitusohjelmakin, jos innostutte kokeilemaan. Kukka Laakso taitaa olla nimekkäin ja menestyksekkäin suomalainen kahvakuulailija ja seuraan itse mielelläni hänen oppejaan ja blogikirjoituksiaan.

Kilot kuriin Kukka Laakson neuvoilla



Ei muuta kuin kahvakuulat heilumaan ja ensilumia odottamaan!

                                                        Mari

2 kommenttia:

  1. Hieno kokoelma, mulla on 6, 8 ja 10kg. Kasi eniten käytössä. Kutonen on semmonen onneton muovikuula, jote en tänä päivänä edes menis ostamaan, se on kaverilla lainassa. 10 on välillä liikaa joihinkin liikkeisiin, varsinkin nyt kun en ole hetkeen tehnyt. Huomenna vois mennä testailemaan kestääkö ranne jo kuulailua. Siinä on joku pehmytkudosjuttu, fysioterapiian on lähete.Ajattelin mennä vaikka se on jo vähän parempi.

    VastaaPoista
  2. Mun pinkki sopis hyvin tuohon Mariin arsenaaliin ;)

    VastaaPoista