02 lokakuuta 2013

Sulkapalloa ja ulkoilut päälle

Eilen pelattiin sulkapalloa Maijun kanssa tunnin verran ja siinä pelin tuoksinnassa kerroin Maijulle, että aion kävellä pelin jälkeen osan matkaa kotiinpäin ihan vain omaksi ilokseni, saadakseni happea ja nauttiakseni ulkoilmasta.
Maiju innostui asiasta itsekin ja pelin loppupuolella päädyttiin siihen, että kävellään yhdessä molemmille suht edullinen reitti, kun asutaan kuitenkin eri puolilla pääkaupunkiseutua.

Reitin suunnaksi otettiin Helsingin Pihlajisto, josta molemmat pääsisivät suuntiinsa julkisilla näppärästi ja matkan varrella sovittiin arvioitavan päämäärä tarkemmin fiiliksen, ilman ja kävelyvauhdin mukaan.

Lähtö oli Merihaka, Helsinki ja 'maali' lopulta Vanhakaupunki, Helsinki. Matkan pituus on reittioppaan mukaan n. 5,4km ja matkaa taitettiin sopivalla vauhdilla, reppu selässä heiluen, puhe luistaen ja muutamat kuvat ottaen n. 1h 10min.
Mykkinähän me ei kävellä ikinä, aikaa kuvauksellekin annetaan ja muistetaan pitää sopivasti itsemme lämpimänä.

Reitti oli juuri sopiva pyrähdys ulkona sulkapallopelin päätteeksi. Ja ilma sopiva kävelylle, vaikkakin tuuli oli jo hieman kolea.

Hanhet ilmassa Arabianrannassa

Taisi olla navigaattori sekaisin, kun lensivät edestakaisin....

 Mari muisti katsoa taakseen onko Maiju matkassa...

Taivas oli hienon värinen auringon laskiessa

Maijun nettihetki; aikaa postaukselle täytyy olla aina. :-D



Mari






2 kommenttia: