04 lokakuuta 2013

Venyy, venyy, kun vähän venyttelee!

Inhosin joku aika sitten venyttelyä, kun tuntui, että en taipunut niin yhtään, mutta nykyisin teen sitä mielelläni, vaikka en edelleenkään ole kovin notkea. Olen huomannut, että venyttelystä on loppujen lopuksi pieni vaiva ja kuitenkin iso apu. 
Sitä voi  myös tehdä missä vain ja milloin vain. Itse venyttelen 20 minuutin ajan kolme kertaa viikossa ja pienempiä hetkiä joka päivä aina, kun jotakin paikkaa tuntuu erityisesti kiristävän.

Toimistotyöläisenä runsas istuminen ja yksipuoliset asennot kireyttävät lihaksiani, mutta niin sitä tekee kova liikuntakin. Iän myötä tulee omanlaisensa jumitukset kuvioihin. Lihaksethan sopeutuvat siihen pituuteen missä ne ovat eniten. 
Itselläni on ollut huono ryhti ja vasen olkapää selkeästi kääntynyt eteen mikä taas haittasi vasemman käden normaalia liikkumista pahimmillaan. Nämä kireydet ja jumit ovat johtuneet pitkälti pitkistä työpäivistä, vähäisestä liikunnasta ja olemattomasta venyttelystä. Eniten on kiristänyt rintalihaksia, lonkan koukistajia, hartioita ja reiden takaosia. 
Lonkan koukistajien kireyden huomasin hyvin kävelylenkeilläni, kun jalka ei niin sanotusti tuntunut normaalilta askeltaessa, mutta nyt kuntoremontin aikana olen saanut niihin lisää liikkuvuutta venytellen ja osteopaattini avustuksella.

Venyttely palauttaa lihakset lepopituuteensa, parantaa niiden verenkiertoa ja tietty myös rentouttaa. Lisäksi nivelet tulee huollettua samalla. Venytellä voi vaikka tv:tä katsellessa.


Itse olen keskittynyt pitkäkestoisiin venytyksiin, joiden sanotaan sopivan paremmin liikunnan jälkeen tehtäväsi ja liikkuvuutta parantamaan, mutta työpäivän aikana, kun aika on rajallista tai aamulla, kun yritän herätellä itseäni teen silloin tällöin lyhyitä venytyksiä ja pyörittelen jäseniä (muitakin kuin silmiäni). Siinä kroppa heräilee mukavasti ja veri alkaa kiertää jäsenissä.

Venyttelytekniikoita on valtava määrä, joten jos innostusta on, kannattaa tutustua joogaan tai pilatekseen. Ja onhan erikseen tarjolla myös kehonhuoltotunteja joissakin liikuntakeskuksissa.


                                                                    Mari

4 kommenttia:

  1. Tietää, että pitäisi venytellä, mutta jotenkin ei saa itseään venyttelemään. Mulla myös lonkan koukistajat ja takareidet kiristävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venyttelystä on olemassa Readmella ihan mahtavan hyvä kirja. Siitä olen varmaan tuolla Kirjat osiossa kirjoittanutkin. Sitä suosittln kaikille.

      Poista
    2. Ja luettuaan kirjan ehdottomasti kannattaa siirtyä tekoihin, jotta ne paikat venyy ja opit tulee todennettua :-D

      Poista
  2. Yritin aikaisemmin tilata kirjan, mutta sitä ei saanut. Täytyy yrittää uudelleen ja tsempata vain itseään.

    VastaaPoista