12 marraskuuta 2013

Proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja, kiitos!

Sisältääkö ruokavaliosi proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja tarpeeksi, sopivassa suhteessa ja oikeanlaisina määrinä?
Siinä ne on ne perusasiat, joita jokainen ruokavaliossaan tarvitsee. Kun perusravintoaineet ovat oikeassa suhteessa ja oikeanlaisina määrinä, pysyy ihminen energisenä, hyvinvoivana. Ja laihtuu, kuten allekirjoittanut.

Proteiinit eli valkuaisaineet ovat tärkeitä rakennusaineita, joita elimistömme tarvitsee. Huomiota proteiinin saantiin kannattaa kiinnittää erityisesti, kun laihdutat, sairastelet usein, urheilet tai olet iäkäs.

Rasvat, ja nimenomaan hyvät rasvat kuuluvat myös laihduttavan ihmisen elämään. Rasvaa ei kannata jättää kokonaan pois, mutta kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että syö rasvansa hyvinä rasvoina.

Hiilihydraatit ovat tärkeitä nekin. Ne ovat kehon pääsääntöinen energianlähde, jota käytetään liikkumiseen, aineenvaihdunnan säätelyyn ja aivojen toimintaan. Vähän kuin polttoaine autolle niin hiilihydraatit on kehollemme.

Naiset useimmiten laihduttavat väärin tuijottamalla suoraan kalorimäärää ja syövät siten liian vähän jatkuvasti. Niin olen toiminut itsekin aikoinani ja vasta nyt elämäntaparemontin tehneenä ymmärrän syömisen ja ruoka-aineksien merkityksen. Tunnen myös eron koko kehossani positiivisena muutoksena, kun olen käytännössä kokeillut ihan itse.

Alla linkki, jonka takaa löytyy hyvin tietoa proteiinista, hiilihydraateista ja rasvoista.
Ravinto-opas




                                                          Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti