28 marraskuuta 2013

Sulkapallomaila matkaan lähti..

Oih, olen nyt uutuuttaan hohtavan sulkismailan omistaja! 

Ostopäätös syntyi suht nopeasti, kun ihastuin väriin, totesin mailan sopivan erinomaisesti käteeni (huiskin mailalla ympäriinsä osumatta onneksi mihinkään tai kehenkään kyseisessä tilassa..) ja hintakin oli edullinen. Se oli niin kuin siinä, vaikka en uutta sulkapallomailaa varsinaisesti tarvinnutkaan.

Myyjä oli sitä mieltä, että kyseinen maila on sopivampi hieman enemmän pelanneelle ja taitoja omaavalle henkilölle, johon minun oli ääneen naurahtaen pakko todeta, että mistä hän mahtaa tietää tasoni... 
Toki tämä 'tuomio' ei tullut ilman, että kysyin myyjältä minkätyyppiselle pelaajalle kyseinen mailamalli on tarkoitettu.

Ostin kuitenkin.
Myöhemmin etsin netistä mailasta tarkempia tietoja ja totesin, että kyseinen maila on hyvä maila myös tällaiselle puuhastelija-pallottelija-harrastelija-pelaajalle kuten minä, sillä mailan sanotaan sopivan sekä aloittelijalle tai harrastelijalle. On myös tasapainoinen, leveällä raamillaan voimaa peruslyönteihin tuova maila, jonka löysä varsi auttaa lyöntipituuden kanssa.

Jatkossa sitten läiskin sulkista tällä kapineella, jonka nimi on Forza Graphite Eliminator. Ensimmäisessä pelissään tuntui mainiolta ja oli ihan ilo pelata; toivon mukaan ei jää uutuuden viehätykseksi... 
Hyvään peliin tosin tarvitaan kyllä muutakin kuin vain hyvät välineet; sitä ei pidä unohtaman.




                                                             Mari


1 kommentti:

  1. Nyt on sitten mailallinen ihanaa positiivista energiaa ;) toivottavasti mailalla sutkii hyvn ;)

    VastaaPoista