23 joulukuuta 2013

Piparkakkujen aikaa

Joulu on ovella ja tunnetusti meistä suurin osa syö itsensä räjähdyspisteeseen. Sananmukaisesti.

Itse olen valinnut toisin ja pysyn, kuten viime vuonnakin, tiukalla ruokavaliolla valtaosaan verrattuna. Noudatan meneillään olevaa ruokavaliotani tiukasti, mutta sisällytän joulun aikaan kuitenkin pari herkutteluateriaa, jolloin voin siis kaikessa rauhassa popsia muutamat palat suklaata tai syödä piparkakkuja (ne eivät tosin ole noin isoja kuin kuvassa!).


Reilun kokoinen piparkakku....

Kuulostaa ehkä kärsimykseltä, mutta on sanottava, että ei ole yhtään vaikeaa eikä kärsimystä. Tämä on elämäntaparemonttini tulosta ja tulevaisuudessakin se tapa, jota noudatan. 
Syön samoja ruoka-aineksia kuin valtaosa, mutta en vain jalosta niitä erilaisilla sooseilla ja kastikkeilla. Ruokarytmi säilyy ja aterioiden koot pysyvät samoina kuin ruokavaliossa on määritelty. Aterioiden välillä en syö laisinkaan kuten en nytkään ja liikun pyhinäkin. En tule kärsimään ähkystä huonosti sulavien ruokien takia vaan olo on hyvä. 
Ainoa jouluinen tapa, josta olen elämäntaparemonttini aikana luopunut ja jota tietyllä tavalla kaipaan näinä pimeinä aikoina, on glögin juonti. Glögi on hyvää ja sitä tuli aikanaan juotua alkoholittomana ja alkoholilla koko pimeä aika (ei vain joulun aika), mutta nyt se on jäänyt pois. Hyvin olen kyllä näyttänyt selviävän ilmankin.

On se tuo ihmisen mieli ihmeellinen; kun jostakin päättää luopua, vähentää tai tehdä niin lopulta ei olekaan mikään iso kynnys. Valintoja, valintoja, kuten itselläni on ollut. Tälläkin elämäntavalla voin nauttia jouluruuista ja joulusta täysin luopumatta mistään olennaisesta. 

Rauhaisaa Joulua kaikille teille blogin lukijoille! Nauttikaa, syökää hyvin, liikkukaa, levätkää pyhinä, niin mekin Maijun kanssa teemme.


Onni on pipari... ISO pipari!
Herkkuhetken antia taannoin, mutta tunnustan, että en syönyt tuosta kuin puolet. Sekin oli ihan riittävä annos herkutteluun.

                                                                Mari

3 kommenttia:

  1. Kevyttä ja Hyvää Joulua. Itselläkin on menossa elämäntaparemontti menossa,on kiva ollut lukea teidän kirjoituksia.Kiitos blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet löytänyt meidän blogimme. Meidänkin matka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ;) Hitaasti mutta varmasti ;) Hyvää joulua myös sinulle.

      Poista
    2. Hyvää Joulua ja mukavaa elämäntaparemonttimatkaa! :)

      Poista