16 joulukuuta 2013

Treenaa terve ja timmi vatsa - tietopaketti kirjana

Kävimme Maijun kanssa menneellä viikolla kirjan julkaisutilaisuudessa. Minulle uusi tilanne, mutta Maiju on jo konkari näissä kohdin.
Julkaistavan kirjan aihe oli 'Treenaa terve ja timmi vatsa' ja sehän meitä naisia ainakin kiinnosti ja kiinnostaa.




Tilaisuus oli aamusta, joten tarjolla oli aamupala ja sen perään tunnin intensiivinen esittely kirjan tekijöistä sekä kirjan sisällöstä. Sisältöä vatsalihasliikkeiden osalta demonstroitiin paikan päällä, joka oli minusta hyvä idea. 


Aamupalaa nauttimassa; ruisleipä oli maittava, vaikka ilmeestä voisi muuta päätellä...



Riku Aalto; kirjan kirjoittaja ja mm. personal trainingin uranuurtaja Suomessa

Ari-Pekka Lindberg; specialisti kehon toiminnallisuuden osalta



Liina demonstroimassa erilaisia vatsalihasliikkeitä













Demonstroidut vatsalihasliikkeet olivat osiltaan minulle tuttuja käytännössä tehtyinäkin (siitä kiittäminen omaa PT:ni, joka on hienosti soveltanut oppimiaan asioita treeniohjelmissaan minulle; tuli suorastaan ylpeä olo) ja osiltaan ihan uusia. 
Selväksi tuli, että pelkät perusvatsarutistukset eivät riitä, vaikka niitä tekisi toistoina sadoittain. Moni on ehkä tiedostanut tämän asia itse vatsalihasliikkeitä tehdessään...

Minusta tilaisuus oli hyvä paketti eikä siinä turhia jaariteltu; pysyttiin siis hyvin aiheessa ja kirjan sisällössä. Tilaisuudesta jäi hyvä maku ja kirjan luin läpi samantien. 
Suosittelen kirjaa teille muillekin, joita aihe kiinnostaa. Kirja on suunnattu kaikille tahoille, joita ylipäätään kiinnostaa vatsan hyvinvointi, painonhallinta, kiinteytyminen, treenailu jne,. Paljon tietoa, hyviä ohjeita ja liikkeitä kuvina. Tiivis tietopaketti.
Tästä ei kuin vain lukemaan ja ennen kaikkea tekemään ja kohti 'makkaratonta' vatsanseutua!

                                    
                                                                   Mari

6 kommenttia:

  1. Siis mitä. Luit sä jo sen kirjan. Mä ehdin vasta joulupyhinä perehtymään.

    VastaaPoista
  2. Tilasin heti kirjan, mutta ilmeisesti sitä oli tullut vain muutama kirjakauppaan...nyt sitten odottelen, että tulee lisää ja saan jossain vaiheessa omani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se Heli sieltä tulee. Hyvä kirja, kokonaan en itse ole sitä ehtinyt vielä lukemaan.

      Poista
  3. Täytyypä tsekata tuo kirja kaupasta tai kirjastosta! Mulle kelpais hyvin nuo vatsat kuin kirjan kannessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi hii... Mä voin ottaa kanssa tuon vatsan... ;)

      Poista