02 joulukuuta 2013

Tutustumiskäynti uudella salilla

Maijun kanssa päätettiin toteuttaa pitkään suunnitelmissa ollut yhteinen salikäynti. Tähän asti olemme käyneet kumpikin tahoillamme.
Kohteeksi valikoitui Tikkurilan Elixia, jonne meillä molemmilla oli suhteellisen vaivaton matka ja, jossa Maiju on aikaisemmin käynyt, mutta minä en. Minäkin annoin siis lopulta periksi siinä, että astuin Elixian kynnyksen yli, kun tähän asti olin vannonut, että en luultavasti ikinä.

Alkuun hieman ripeää kävelyä juoksumatolla lämmittelynä (ei muuten sattunut minkäänlaista hiuslenksun -tyyppistä juttua mukaan, että olisi saanut hiukset ponnarille, joten tukka auki mentiin tämä reissu...).



Sen jälkeen kierreltiin keskenämme tutustumassa tarjolla oleviin tiloihin, vempaimiin ja välineisiin ja tehtiin kumpikin oman ohjelmamme mukaisia liikkeitä sarjana.





Nilkatkin pyörittelin suuntiinsa. Kyllä vaan on tuo tasapaino melkoisen olematon edelleen, mutta onneksi kehittymään päin.



Ja lopuksi rojahdin lempivälineeseeni eli jalkaprässiin. Siinä pihisin pienen hetken eli tein bonuksena muutamat liikkeet. Edellisen kerran jalkatreeni tuntui vielä, joten osasin ottaa kevyemmin.




Hauska salikäynti oli, kuten hymystä voi päätellä. Eikä paikkakaan nyt maailman kamalin ollut, joten saatanpa tuota vierailla siellä toisenkin kerran. 
Siisti sali, tilaa oli (ainakin siihen aikaan aamupäivästä) ja laitteet ja välineet uusia. Kyllä kelpaa kuntoa kohottaa. 
Hyvä on varmasti käydä useammalla kuntosalilla, jolloin löytää varmimmin sen itseään parhaiten miellyttävän ja omiin tarpeisiin sopivan salin, jossa kuntoaan ylläpitää, jos salilla ylipäänsä tulee käytyä.

Miten te muut; millainen kuntosali on se paras kuntosali sinun mielestäsi?

                                                             Mari

2 kommenttia:

  1. Mä ihmettelen, että miten sä aina vaan naurat ;)
    Mun lempparisalini on "kotisalini" eli Salmisaaren Elixia. Kyllähän Tikkurilakin on ihan kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aika nauravainen ihminen, että harvoin hymy hyytyy. Joskus toki treenatessa hymy vaihtuu irvistykseksi, mutta se sallittakoon silloin tällöin. Mun lempparisalini on GB Gym Arabiassa (ei lähelläkään kotia tai oikeastaan työpaikkaakaan).

      Poista