04 tammikuuta 2014

Säännöllinen ruokailu on kaiken A ja O

Säännöllisyys on se, mikä monien yleensä pitää oppia silloin kun tehdään elämäntaparemonttia. Muistan itse kuinka joskus nuorena saatoin syödä ensimmäisen päivän aterian vasta iltapäivällä. Sitten joskus varmaan kolmikymppisenä vasta opettelin syömään aamupalaa ennen töihin lähtöä. Nykyään syöminen on mulle niin tärkeää, että suunnittelen seuraavan päivän ateriat aina edellisenä päivänä ja teen jo illalla eväät mukaan töihin. Tuo mun keliakiani on varmaan vielä auttanut mua tuossa asiassa, että täytyykin suunnitella, jotta varmasti sitten on syötävää joka välissä.

Säännöllisen syömisen etuna on se, että aineenvaihdunta pysyy tasaisena eikä tule nälkä, kun syö ennen näläntunnetta. Minä syön säännöllisesti ja suunnilleen aina samaan kellonaikaa joka päivä. Tosin huomaan kyllä välistä sen, että kun olen kotona, niin säännöllisyys saattaa hieman kärsiä tästä. Työpäivinä säännöllisyys ruokailussa on paljon helpompi pitää, kuin vapaapäivinä.

Mun ruokavalioni on jotain kuinkin tällainen:

Aamupala klo 5.15 (tai klo 6.30) nautin smoothien (sis. mustaherukkaa, mansikkaa, banaania, Vitaline 0% jugurttia ja mahdollisesti vielä SuperFood-aineksia ripaus). Smoothien sekaan sekoitan 1 tl Lepicol-kuitua.


Smoothien nautin aamulla ennen kuntosalia. Kuntosalin (klo 8.00) jälkeen jatkan vielä aamupalaa nauttimalla gluteenittoman sämpylän (siitä mä en luovu ihan hevillä). Toisinaan voin syödä myös gluteenitonta hapanleipää, silloin harvoin kun sitä on saatavilla. Usein tämä on mun päivän ainoa leipäni. Sämpylän syön 5% aamupalajuuston ja levitteen kanssa.


Klo 12.00 syön lounaan. Lounaaksi jotain kevyttä. Tässä esimerkkinä sosekeittoa, raejuustoa, gluteenitonta näkkileipää ja levitettä).  


Klo 14.45 syön välipalan. Välipalana yleensä rahkaa. 
Rahkan sekaan lisään yleensä marjoja tai CocoVi:n kuivattuja marjoja.
Tässä kuitenkin granaattiomenaa ja 1/4 banaania.

 

Klo 17.30 päivällinen. Salaattia ja tonnikalaa (joskus myös broileria tms.).


Klo 20.00 iltapala. Iltapalana useimmiten rahkaa tai smoothieta. Tässä rahkan seassa on (kaurahiutaleita, marjoja sekä kuivattuna että tuoreina).


Näillä "eväillä" suunnilleen olen mennyt jo pidempään. 
Tämän ruokavalion olen käynyt mun ravintoterapeutin kanssa läpi. 
Tässä on otettu huomioon keliakiaruokavaliosuositukset (tosin leipää pitäisi syödä enemmän suositusten mukaan, mutta koen, että tulen tälläkin toimeen). 

Uudenvuodenlupauksena mulla oli, että lisään ruokavaliooni enemmän vihreää salaattia ja  se, että yritän syödä puhtaampaa ruokaa. 

Päädyin myös tilaamaan itselleni ravintoasiantuntijalle ajan. 
Katsotaan, että miten tuo ravintoasiantuntijan käynnin jälkeen jatketaan.

Näiden lisäksi käytän vielä lisävitamiineja.
Vitamiinithan yleensä suositellaan saatavan ruoasta, mutta keliaakikolla on usein näitä vitamiinien, kuitujen ja ravintoaineiden imeytymisongelmia, joten siitä syystä lisävitamiinit on tarpeen.
Näitä vitamiineja minulla oli onni päästä testailemaan Pohjoismaiset terveyssuihkeet yrityksen ollessa
Keliaakikolle mahtava tuote, koska vitamiinit on nestemäisessä muodossa ja ne suihkautetaan kielen alle, joten imeytyvät paremmin kuin tabletteina nauttittuna. Täältä löytyy vielä yksi video aiheesta.


Miten te muut syötte? Syöttekö säännöllisesti? Syöttekö joka päivä samalla tavalla?
Olisi kiva kuulla myös muiden syömistottumuksista. 


Maiju

8 kommenttia:

  1. Kiitos kuvin esitetystä ruokavaliosta. Kuvat kertovat aina niin paljon enemmän kuin teksit. Herkulliselta näyttää, jospa minäkin saisin sen motivaation aloittamiselle.
    Neiti saamaton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, itsekin tykkään niin paljon enemmän kuvin esittämisestä. Kun päätöstä aikansa hauduttaa päässään, niin se jonain päivänä naksahtaa.

      Poista
  2. Hei, jos omaan treenaajan ruokavalioon vertaan, niin sinulla proteiinia paljon vähemmän, tarkoitan juuri lihaa, kalaa, kanaa. Itse en juuri hedelmiä syö, banaanissa liiaksi hiilareita.
    Itse syön 6krt päivässä ja todellakin allekirjoitan tuon säännöllisyyden; kukaan ei halua olla lähelläkään minua jos en ole saanut ajoissa ruokaa :D
    Niin se vaan menee kun säännöllisyyteen tottuu!

    Tsemppiä sinulle uuteenkin vuoteen!

    terv. Mona, se yksi himotreenaaja kans

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä yritän joka ateriaan lisätä sitä protskua... Jos ei muuta niin sitten heitän sekaan vähän raejuustoa tai juon lasin maitoa. Lounaalla jos syön salaattia yms., niin se 100 grammaa broiskua tai kalaa on yleensä mukana. Mä tunnen huonoa omaatunto ja entisen PT:n sanan on päässäni, jos sitä ei ole... Tuo mun sämpyläni on NIIN huono esimerkki siitä, että siinä ei ole... mutta, mutta... Hedelmiä lisäsin vasta muutama kuukausi sitten, mä olin oikeastaan melkein vuoden ilman niitä. Mulle ne vaan jotenkin sopii ;)

      Poista
    2. Omasta puolestani olen iloinen, että olen päässyt tuohon ruokarytmiin. Nyt jälkiviisaana pystyy sen sanomaan, kun olo on aivan erilainen; siis loistava! Itse syön 5 krt päivässä ja proteiini kuuluu olennaisena osana aterioihin.

      Poista
  3. Syön huonosti tai ainakin epäsäännöllisesti. Tai siis aloitan "aamuni" myöhään,iltapäivällä ja sitten se menee siihen että illalla on saatavajotain tuhdimpaa. Mutta nyt siihen tulee korjaus kun arkikin alkaa. Vatsani on oikutellut jo pidempään ja luulen sen johtuvan tuosta väärin syömisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla kohdallani vatsa on voinut suorastaan loistavasti sitten oikean ruokarytmin ja oikeanlaisen ruuan myötä. Kannattaa kokeilla rytmitystä siinä samalla kun katsoo mitä syö. Pikkuhiljaa hyvä tulee!

      Poista
    2. Mäkin voin tällä hetkellä NIIN hyvin. Vähän säädin omaa ruokavaliotani loppuvuodesta. Mä olen nyt saanut lisää elinvoimaa ja pirteyttä. Tosin mun nukkumisellakin saattaa olla osin vähän syytä siihen ;)

      Poista