13 helmikuuta 2014

Lounasaterioilla väriä päivään

Näin talviaikaan, kun on vielä suhteellisen pimeätä, ihminen kaipaa valoa ja energiaa päiväänsä. Päivät pitenevät kyllä hiljalleen, mutta odottavan aika on pitkä. Pienillä asioilla voi saada aikaiseksi hyvän mielen. Jaksaa sitten odottaa valoisampia aikoja paremmin.
Omissa lounasvaihtoehdoissani pyrin siihen, että väriä löytyy lautaselta. 


Treenipäivän lounas; paistettua broileria, pastaa, parsakaalia höyrytettynä, salaattia, paprikaa ja oliiviöljyä


Toimiston lähellä sijaitsevan King Life -lounasravintolan salaatti; salaattia, kurkkua, tomaattia, parillalla paistettua broileria, katkarapuja, mozzarella-juustoa ja herkkusieniä parilan kautta pyöräytettynä.


Lounas kotona, versio 1; salaattia, tomaattia, paprikaa, sei ja kukkakaali höyrytettynä ja sitruuna-pestokastike.

Lounas kotona, versio 2; broileria ja sipulia, retiisejä, kurkkua, salaattia, paprikaa, kukkakaali höyrytettynä ja sitruuna-pestokastike. 

Lounas kotona, versio 3; höyrytettyä kukkakaalia, keitettyjä ja nopeasti oliiviöljyssä paistinpannulla pyöräytettyjä ruusukaaleja (olen vihdoinkin ruusukaalien kanssa sinut!), paprikaa, salaattia, kalkkunaleikettä ja sitruuna-pestokastiketta.

Lounas toimipisteen ulkopuolella lounasravintola King Lifessa; salaattia, kurkkua, tomaattia, katkarapuja, parilalla paistettua broileria ja herkkusieniä, fetajuustoa, persiljaa ja porkkanaa.

Kuvista näkyy, että lounaani sisältävät proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja sopivassa suhteessa siihen, mitä päivääni kuuluu kulloinkin ja millaiseksi se muodostuu. Jos on edessä salitreenit, lautaseltani löytyy kasvisten ja lihan/kalan lisäksi pastaa, perunaa tai riisiä. Muutoin kolmea jälkimmäistä ruoka-ainesta löytyy vain päivällisistäni.

Uskon, että värit virkistävät mieltä ja ruokakin maistuu paremmalta. Kuviakin katsellessa värit vaikuttavat positiivisesti.

Itselläni on jo hieman keväinen mieli ja uskon, että kevät on ihan tuloillaan, kun ikkunan välissä pörrää kärpänen ja vielä leikkaamaton tyttökissani Sisu mouruaa kuten kissat yleensä keväisin.
Mukavaa kevään odotusta kaikille lukijoille!


                                                              Mari 

2 kommenttia: