torstai 13. maaliskuuta 2014

Vivofit - aktiivisuusranneke

Aktiivisuusranneke. Sininen Vivofit.
Sellainen on nyt ranteessani ja testattavana kiitos Garminin.
Garmin Finland Oy

Aikaisemmin olleessa tilaisuudessa kohdalle osui esittely minulle uudesta laitteesta, jonka nimeksi paljastui aktiivisuusranneke. Mielenkiintoni heräsi tällöin ja sain tilaisuuden tutustua laitteeseen paremmin yhdessä Maijun kanssa. Laite tuli eilen postitse ja hetihän sitä piti alkaa asentamaan.


Asennus menossa; rannekkeeseen virta ja pienen pieni ubs-antenni tietokoneeseen ja siitä se lähti

Ensin tuli mieleeni, että mitähän mahtaa tulla ja että, kiva saan ranteeseeni ainakin kellon noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Mutta päästessäni asennuksessa pidemmälle, huomasin jo hyvinkin, että laitteessa on muitakin ominaisuuksia, joista itse hyödyn.
Itse tykkään, että kellon lisäksi laite näyttää päivittäiset askeleeni ja kertoo miten monta askelta on otettava, että pääsee päivittäiseen tavoitteeseensa. Tämän lisäksi laite laskee kaloreita, mittaa matkaa ja sen lisäksi myös minua ja aktiivisuuttani.

Tänään, kun olen ollut toimistolla, rannekkeessa oleva väripalkki on ollut liki koko ajan punaisella, koska olen ollut paikoillani enemmän kuin tunnin verran kerrallaan. Tästä on helppo katsoa, että nyt tulisi poistua paikaltaan hetkeksi jaloittelemaan, sillä punainen palkki nollaantuu, kun liikun. Eikä tähän tarvita 3 km:n kävelylenkkiä vaan poistuminen työpisteeltä vaikka kahvia hakemaan.


Ei näin. Lisää liikettä myös toimistolla ollessa!


Ranneke kulkee mukavasti mukana, opettelee paraikaa aktiivisuustasoani ja määrittelee henkilökohtaista päivätavoitettani. Se ei potkaise sananmukaisesti liikkeelle, mutta viestii selkeästi milloin sen aika olisi. Viestiminen tapahtuu ilman ääntä, vain kuvakkeita ja lukuja rannekkeen näytöllä.

Asentaminen oli helppoa, ranneke ei paina, laite on vesitiivis ja tähän voi halutessaan käyttää sykemittarina, kun yhdistää pakettiin sykevyön. Luvut voi tallentaa, joten niitä pääsee tarkastelemaan myöhemminkin ja edistymisensä voi jakaa Garmin Connect -palvelussa ystävilleen halutessaan. 

Aktiivisuusrannekkeen suositushinta asettuu johonkin n. 149 euron tietämille ja rannekkeita on saatavilla eri väreissä. Tarkemmin voit tutustua laitteeseen alla olevan linkin takaa:
Garmin, Vivofit
Vivofit

Itse, vaikka yhteinen aika tämän laitteen kanssa on vielä hyvin lyhyt, tiedän, että tykkään tästä. Minusta on kiva analysoida tekemisiäni ja tottumuksiani ja tämähän vastaa kyseiseen tarpeeseeni liikkumiseni osalta. Voin sitten muuttaa tapojani paremmiksi huomatessani epäkohdat (kuten tämä työpisteellä paikallaan oleminen). Lisäksi olen tyytyväinen, että en jatkossa tarvitse useita erillisiä laitteita vaan perustarpeet (kello, askelmittari, kalorilaskuri, matkamittari, unimittari) löytyvät yhdestä ja samasta laitteesta.
Minusta tämä tuntuu olevan hyvä laite kaikille, jotka haluavat aktivoida itseään. Laite mittaa tavallisen arjen askareita ja askelia ja ehkä sitä kautta jokunen saattaisi motivoitua lisäämään hyvinvointiaan liikkumalla hieman aiempaa enemmän tai kiinnittämällä unen määrään ja laatuun huomiota.

Tutustuminen on vasta niin aluillaan, että vielä ei tiedä kaikkea. Tutustuminen jatkuu ja tarinaa tuloksista ja havainnoista myöhemmin. Ensi yönä aloitetaan uneni laadun ja määrän seuranta (ei siis unien). 

                                                             Mari



6 kommenttia:

  1. Itse sain vasta tänään asennettu, kun mun MAC ei jostain syystä onnistunut eilen asentamaan ohjelmaa. No asennettiin tänään P:n PC:lle ja pääsen testaamaan. Itseäni pelottaa ehkä se mun unen määräni, joka paljastuu yön aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mennään tästä kohta unille kanssa; siis minä ja Vivofit. Vähän jännittää, että mitä tulee analyysiksi yön jäljiltä... ;-)

      Poista
  2. Toihan on magee. Jos asennus on oikeesti helppo,niin sitähän voisi harkita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu; asennusohjelma ohjaa asentajaa, joten kun vain malttaa katsoa kuvaa ja lukea tekstin niin pärjää hienosti :)

      Poista
  3. Mä oottelen sitä hifimpää versioo eli V800 kelloa. Noi on kyllä mielenkiintosia. Tykkään itekin analysoida kaikkea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura; sulle on varmaan parempi vaihtoehto se hifimpi versio, kun alat olla jo luokassa urheilija. Tällaiselle aktiiviliikkujalle ja enemmän kuntoilijaksi itsensä ajattelevalle tämä on juuri sopiva. Ei saa olla liian hifi, että ei mielenkiinto heti alkuun lopahda ominaisuuksien paljouteen :)

      Poista