sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Garmin Vivofit aktiivisuusrannekkeen käyttökokemuksia

Minulta on kyselty moneen otteeseen Garmin Vivofit aktiivisuusrannekkeen käyttökokemuksia. Aktiivisuusmittari on ollut kädessäni siitä lähtien kun sen sain, mutta en vaan ole ehtinyt purkaa kokemuksiani sanoiksi.

Minut tuntevat tietävät, että mä olen "aika" aktiivinen. Jotkut jo miettivät, että mihin mä oikein aktiivisuusranneketta tarvitsen. No mä tarvitsen sitä ainakin mun unenlaadun seurantaan ja täytyy sanoa, että aktiivisuusranneke on saanut mut myös hyötyliikkumaan. Kun ranneke on kädessä, tulee mietittyä, että kävelenkö mä 2 kilometrin matkan vai menenkö bussilla. Useimmiten olen alkanut taas sen kävelemään lyhyet matkat vain saadakseni päivän askeleet täyteen.

Mitä tämä GarminVivofit aktiivisuusranneke tekee? No se näyttää askeleet, kalorit ja matkan sekä tarkkailee unta.

Itselläni on ollut jo pitkään uniongelmia. Ehkä nyt tällä hetkellä olen saanut ruokavalion avulla mun ongelmaani ratkaistua (se on ihan eri juttu). Välistä ystävät epäilevät, että mä nukun liian vähän, mutta on ollut kiv
a havaita, että unenmäärä ei ole se mun ongelmani, vaan ihan selkeästi se on unenlaatu. Mä nukahdan kyllä heti ja sen kertoo kyllä nämä tuloksetkin. Menen hyvin nopeasti syvään uneen, mutta sitten se mun uneni onkin hyvin kevyttä unta läpi yön. Hyvin pieniä osia unesta mennään tuolla syvän unen rajoilla ja liian paljon kevyen unen puolella. Olen myös tämän kanssa tehnyt sellaisiakin havaintoja, että unenlaatuni on parhaimmillaan viikonloppuisin. Viikolla on varmaan alitajunnassa aina tuo aamun kellon soiminen. 


Garminin sivuilta voi käydä katsomassa tilastoista sitten kaikki askeleet, kalorinkulutukset ja unenlaadut ja seurata nitä pidemmällä aikavälillä.  

Tästäkin voi tarkastella, että mä nukun kyllä keskimäärin melkein 8 tuntia yössä, viikonloppuisin vähän enemmänkin. Se ei kyllä riitä, jos laatu on huonoa.


Näin tilasto Garminin sivuilla kertoo mun unenlaadustani, vihreä kertoo kuinka paljon on mahtavaa  unta, sininen on OK alue ja punainen kertoo kuinka paljon on karmeaa unenlaatua.


Askeleita mittari laskee päivällää noin 10.000 askelta.
Mulla toteutuu askaeleet noin 4-5 päivänä viikossa. Noin kolmena päivänä viikossa saattaa tulla 13.000-16.000 askelta ja viikonloppuisin mä yleensä olen vähän laiskempi.


 Kyllä mä olen tähän mittariini tyytyväinen. 
Parasta on tuo, että mä pystyn seuraamaan tuota untani. 

Toivottavasti näistä sai kyselijät vastauksia kysymyksiinsä. 

Garmin aktiivisuusranneketta voin kyllä suositella, 
muita ei itselläni ole kokemusta. 

Maiju

torstai 17. huhtikuuta 2014

Urheilijoiden tukkukauppa - Foodgarden.fi

Netistä löytyy kiva kauppapaikka Foodgarden.fi, jossa on oma osionsa urheilijoille. Jos nyt ei itseään ihan urheiljaksi tituleeraa tai tunnusta, niin se ei ole este hyödyntää tarjontaa ja tehdä sivustolta hankintoja tukkuhinnoin.
Itse tilailen täältä aikaisemmassa postauksessa esittelemäni Laitilan Proegg  -valkuaiset litran purkissa ja lisäksi vähän isompia eriä erilaisia lihoja. Tulevaisuudessa ajattelin tilata kaloja, kun tuo tarjonta ensin sillä saralla täydentyy. 
Käytän muuten alennuskoodia: Fitness Warrior ja saan sillä aina ilmaisen kotiinkuljetuksen. Niin saatte tekin, mikäli alennuskoodia hyödynnätte! On ihan vapaasti käytettävissänne.




Foodgarden.fi on lähtenyt niin sanotusti vastaamaan huutoon ja alkanut toimittaa erikoistuotteita urheilijoiden tarpeisiin. Siinä samalla menevät nekin, jotka noudattelevat ruokavaliota laihtuakseen ja kiinteytyäkseen, kuten esimerkiksi minä itse. 
Kyseinen nettikauppa tarjoaa vähärasvaisia, suolattomia/vähäsuolaisia proteiinin lähteitä kotiin toimitettuna. Kätevästi tottakai.
Minimitilaus on 10kg, jotta tukkuhinnat toteutuvat. Tässä kohdin kannattaa hyödyntää ystäväpiiriään ja tilata kimppatilauksena, jos ei itse saa kasattua tavaraa tuon minimitilauksen määrän mukaisesti.
Sivustolle tuntuu tulevan uusia tuotteita ja variaatioita suhteellisen usein ja kysynnän mukaan. Ja hyviä tarjouksiakin löytyy.




Alla linkki sivustolle.
Foodgarden.fi -sivu

Ja tarjous, joka kannattaa hyödyntää, olkaa hyvä.
Foodgarden - tarjous

Tarjouksen sisältö avattuna alla siltä varalta, että linkki ei  toimi.

Proteiinit kätevästi kotiin yhdestä paikasta!

Kirjaudu sivustolle www.foodgarden.fi ja alasivulle 'urheilijoiden tukkukauppa'
Broileria, kalkkunaa, 3% paistijauhelihaa, Laitilan Proegg valkuaista, kalaa etc.
Kun tilaat minimi 10kg erän ja lisäät maksun yhteydessä alennuskoodin: Fitness Warrior
saat aina ilmaisen kotiinkuljetuksen!

Kokeilkaa ihmeessä. Itse olen tykästynyt; tuotteet ovat vastanneet odotuksiani ja tulen hyödyntämään jatkossakin tuon sivuston tarjontaa.


                                                           Mari

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Erinomainen proteiinin lähde; kananmunan valkuainen ja Laitilan Proegg -tuote

Oih, olen ihastunut! Ei mene ihastus tällä kertaa kevään piikkiin vaan kerrankin löytyi tuote, jonka olemassa oloon olen enemmän kuin tyytyväinen. Nimittäin kananmunan valkuainen valmiina purkissa.

Itselläni on tällä hetkellä ruokavalio, jossa kuluu kananmunan valkuaisia aamiaisella 250 grammaa. Olen tuskaillut sitä, että mitä teen ylijääville keltuaisille, kun ei niitä millään kehtaisi heittää hukkaan ja kaikkia ei voi syödä (jos siis valkuaiset erottelee perinteisesti kananmunista itse). Pelastukseni on tällainen valmistuote; täydellinen vastaus tarpeisiini.
Ja niin helppo!

Tuotteen nimi on Laitilan Proegg -valkuainen ja valmistajana siis Laitila. Tuotetta löytyy litran tölkeissä. En tosin ole tätä vielä löytänyt mistään lähikaupoistani, mutta ehkä sitä on syytä olla aktiivinen ja pyytää tilaamaan. Tämä tosin on aika uusi tuote, joten kysynnän pitää kasvaa, jotta kaupat aktivoituvat tilaamaan. Itse tilasin tällä erää näitä netistä yhteistilauksella muutaman muun kanssa.

Laitilan Proegg -valkuainen on pastöroitu tuote, joten sitä voi käyttää sellaisenaan turvallisesti proteiinijuomiin, puuroihin, smoothiehin, munakkaisiin, leivontaan ja minne nyt ikinä keksiikään käytellä. 
Keltuaiset hyödynnetään Laitilan mukaan jäätelö- ja majoneesiteollisuudessa, joten ne eivät mene hukkaan.







Tunnettua on, että kananmunan valkuainen on erinomainen proteiinin lähde. Valkuainen sisältää korkealaatuista proteiinia runsaasti, 0% rasvaa ja 0% kolesterolia.

Laitilan sivuille linkki:
Laitilan Proegg -valkuainen

Kyseisillä sivuilla on tietoa tästä tuotteesta ja vaikka mitä ihania reseptejä! Käykääpä vilkaisemassa ja saatte varmasti ideoita itsellenne ainakin resepteistä, jos tuote on teille jo tuttu.


                                                              Mari

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Merell All out Rush juoksukenkä

Tammikuussa olimme erään viestintätoimiston tilaisuudessa, jossa oli myös Merellin edustaja. Iskin jo ovelta silmäni Merellin ihanaan värimaailmaan, joka oli ihan mua eli fuksian punainen väri erottui mielestäni Merellin osastolta heti edukseen.

Juttelin Merellin edustajan kanssa ja sovimme, että testaan heidän tossujaan, kunhan ne saadaan maahan.  Lupauduin testaamaan Merell All Out Fush juoksukenkiä. Vihdoinkin perjantaina tuli tossut kotiin. Hyvä, että en repäissyt laatikkoa heti auki ja lähtenyt ulos testaamaan. Mieli olisi tehnyt ellei kello olisi ollut jo kotiin saapuessani yli yhdeksän illalla. Sain siis pidäteltyä itseäni.



Onneksi tossujen valmistajat ovat alkaneet ajattelemaan kenkien visuaalisuutta enemmän ja enemmän. Mulle kyllä myydään tuotteet, jos ne on hyvän näköisiä ja uskon, että monelle muullekin naiselle. 


Lauantaina oli pakko testata niitä kävelyyn, vaikka juoksutossut ovatkin.

Täytyy sanoa, että se ongelma mikä mulla on usein monissa tossuissa ei toistunut näissä parin varpaan puutuminen. Olipa kiva havaita, että näiden tossujen kanssa sitä ongelmaa ei tullut. 


Näistä kengistä löytyy video täältä

Kyllä musta tuntuu, että näillä tossuilla Naisten kymppi mennään kevyesti.
Tosin ollaan kyllä ajateltu kuntokävellä se.
Viimeksi taidettiin aina välistä vähän juostakin. Katsotaan nyt, että mikä on tilanne toukokuussa.

Maiju



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ruokavalioon vaihtelua vihannes- ja hedelmäosastolta

Mullakin on tämä mun ruokavalioni muuttanut muotojaan useampaan kertaan. Kun mä olen hurahtanut superfoodeihin, niin se ei tarkoita sitä, että mä söisin joka päivä vaan jotain superfoodia pusseista. Mun ruokavalioni on aika pitkälti terveellisiä valintoja täynnä.

Intagramiin päivittelen usein kuvia mun välipaloistani. Jos ne kiinnostaa, niin tervetuloa sinne seuraamaan valintojani.  Intagram -tilini löytyy täältä.

Pääsääntöisesti mun ruokavaliooni kuuluu paljon kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, marjoja, pehmeitä rasvoja, pähkinöitä, manteleita,soijamaitoa, soijajugurttia, riisimaitoa, mantelimaitoa sekä kalaa ja broileria. Syön kyllä muutaman palan gluteenitonta leipää päivässä edellä mainittujen lisäksi.

Yksi mitä myös teen on se, että syön säännöllisesti. Mulla on vakiintuneet ruokailuajat. Syön 5 kertaa päivässä. Olen jaotellut syömiseni niin, että klo 8.00 syön aamupalan, klo 12.00 lounaan, klo 14.30 välipalan, klo 17.00 päivällisen ja klo 20.00 iltapalan.

Yritän valmistaa ruokani visuaalisesti kauniisti, koska ajattelen aina, että visuaalisuus on annoksessa puoli ruokaa. 

Mikä parasta on se, että olen saanut myös mun mieheni tykästymään mun välipaloihin. Hän nykyään saattaa jopa pyytää niitä oma-aloitteisesti.


Tällaisista marjoista ja hedelmistä saa valmistettua kivoja välipaloja.


Lehtikaalista, kookosvedestä, avokadosta, sitruunamehusta ja banaanista tulee terveellinen smoothie, vaikka aamupalaksi.


Lehtikaalista, avokadosta, valkosipulista, öljystä ja broilerista saa kivan lounaan tai päivällisen. 


Avokadosta on tullut yksi mun suosikkini. Sitä laitan smoothien, lounaan sekaan tai joskus myös voileivän päälle viipaloituna.


Katselkaapa kauppojen vihannes- ja hedelmätiskejä uusin silmin. 
Sieltä voi löytyä ihania uusia makuja ruokavalioon.

Maiju

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Syö hyvin ja laihdu näkemättä nälkää

Monella on sellainen harhaluulo, että minimoimalla syömisensä, jättämällä aterioita väliin ja kärsimällä jatkuvasta näläntunteesta laihtuu parhaiten. Itsekin olen syyllistynyt kahteen ensimmäiseen aikanani, mutta nykyisin voin jo sanoa jälkiviisaana ja kokemuksen pohjalta, että olinpa tyhmä. Tuolla tyylillä ei saa kuin heikon yleiskunnon, huonon olon ja kroppa alkaa varastoida kaiken mitä suuhusi pistät (kirjoittajan oma kokemus ja jälkiviisautta).

Syömällä laihtuu ja nälkää ei tarvitse niin sanotusti nähdä. Tähän pääsee sillä, että syö säännöllisesti, katsoo mitä suuhunsa pistelee, aloittaa päivänsä syömällä kunnon aamiaisen, vähentää hiilihydraatteja, unohtaa sokerin, muistaa syödä myös rasvaa (niitä oikeita rasvoja) ja juo paljon vettä. Lisäksi laihduttajan apuna toimii sykettä nostattava liikunta, kuntosalilla käyminen, herkuttelut silloin tällöin ja hyvä, positiivinen mieli. 

Säännöllinen ateriarytmi on tärkeää; ei pelkästään laihduttavalle vaan ihan kaikille. Kunnon aamiaiselle päivä käynnistyy, mutta vaikka sanonta kuuluu, että sillä jaksaa koko päivän, se ei ole sen tarkoitus. Ei siis pidä pyrkiä selviämään koko päivää pelkällä aamiaisella.
Hyvällä aamiaiselle saa potkaistua päivänsä käyntiin ja ateriarytmityksellä huolehtii siitä, että verensokeri ei laske ja sitä kautta ei pääse tulemaan paha olo, jonka tullessa yleensä alkaa tehdä mieli syödä mitä tahansa. 

Hiilihydraatteja kannattaa vähentää, mutta ei jättää kokonaan pois. Samoin rasvat kuuluvat myös laihduttavan elämään. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen mitä suuhunsa pistää ja valita esim. vaalean leivän sijasta pala tummaa leipää (ei ole pakko jättää leipää kokonaan pois) ja rasvakseen hyviä rasvoja. Hyvät rasvat lisäävät kylläisyyden tunnetta. Samoin vesi eli kannattaa juoda sitä vettä paljon.

Kuntosalilla huhkiminen auttaa polttamaan kaloreita sen lisäksi, että lihaskunto kasvaa. Lihakset kuluttavat kaloreita kasvaessaan ja kalorien palaminen jatkuu vielä treenien jälkeenkin. Intervallitreenit sen sijaan nostavat sykettä ja rasvan palaminen kiihtyy. Lenkinkään ei tällöin tarvitse kestää tuntia. Hiki tulee molemmissa, mutta sitä ei kannata pelätä. Kuuluu asiaan.

Aamupala versio 1

Aamupala versio 2

Välipala


Lounas versio 1

Lounas versio 2

Lounas versio 3

Päivällinen versio 1


Omalla kohdallani ovat kilot karisseet enimmäkseen sillä, että olen alkanut syödä oikein ja pitänyt ateriarytmistä kiinni. Unohtamatta liikuntaa ja sitä hyvää oloa minkä tästä elämäntaparemontista on saanut tähän mennessä. Toivottavasti hyvä olo välittyy ja tarttuu ympäristöönkin.
Kuten yllä olevista kuvista näkyy annokseni, joita nykyisellään syön, eivät ole mitään pieniä. Hyvä, kun normaalille lautaselle mahtuvat (*naurua*). 
Iltapalakuva puuttuu, mutta sekin on kookas, kun koostuu rahkasta ja mehukeitosta pääsääntöisesti. Kaikki  muut ateriani ovat runsaita, paitsi välipala, jonka ei pitäisikään olla kookas, mutta välipalaksi tuo taas on yllättävän täyttävä.
Ja tällä runsaalla ruuan määrällä niitä kiloja on karissut ja karisee yhä omaan rauhalliseen tahtiinsa. Jos käy niin, että en pääse liikuntaa harrastamaan, pidän kiinni kuitenkin ruokarytmistä ja siitä, että syön hyvin.

Herkuttelu harvakseltaan kannattaa itselleen sallia, sillä se tuottaa hyvää mieltä ja sitä kautta iloa. Itse en myöskään hyppelehdi vaa'alla jatkuvasti; se tuottaa monelle varmasti enemmän stressiä ja sitä kautta painon lasku voi jumittaa. Suosittelen kuuntelemaan itseään ja fiiliksiään. Kun on hyvä olo ja voit hyvin, nautti siitä ja jos taas on vähän matalapainetta, kannattaa pyrkiä siihen hyvään oloon ilman stressiä. Sitä kautta tulee onnistumisia ja kilotkin putoavat. Se taas näkyy vaatteissa, kun koko pienenee ja mittanauhassa, kun kapenee ympärysmitoiltaan.

Hyvä ruoka, parempi, positiivinen mieli ja sitä kautta onnistumisia ilman, että tuntee nälkää tai huonoa oloa! Allekirjoitan tuon.

Iltalehdessä oli kirjoitus, jossa aika samankaltainen kirjoitus sisältäen kymmenen kohtaa (alla linkki):
Näin laihdutat ilman nälkää


                                          Mari