maanantai 2. kesäkuuta 2014

Terapiaa tylsistymistä vastaan

Tunnustan, että kiva olla kiinni taas arjen rutiineissa. Sairausloma on takanapäin ja toipuminen hyvällä mallilla. Olen tosi huono vain olemaan; varsinkin, kun on pakko olla aloillaan. Noh, positiivista sairauslomassa toipumisen lisäksi oli se, että oli vain opeteltava olemaan revittelemättä ja kuunneltava itseään. Maltti kun on valttia leikkaushaavojen parantumisen kannalta.

Sappikiveni ja -rakkoni poistettiin päiväkirurgisena toimenpiteenä maanantaina, jolloin pääsin myös kotiin. Keskiviikkona oli tunne, että olen nukkunut ainakin viikon, vaikka todellisuudessa en ollut nukkunut kuin tunnin siellä ja toisen täällä. Perjantaina jo tuntuikin siltä, että olen ollut kuukauden neljän seinän sisällä, vaikka olin toki hissutellen käynyt kaupassa ja pienen pienillä kävelyillä. Siis sen mitä kroppa antoi myöden eikä mennyt ilkeän fiiliksen puolelle. 

Kun olo alkoi olla aina edellistä päivää parempi, alkoi tulla eteen tylsistyminen. Ei sitä jaksa pelkästään nukkua tai olla sosiaalisen median parissakaan koko aikaa, vaikka muutoin siellä aikaani paljon kuluttaakin. Kaipasin ulos ja ihmisten ilmoille. Lauantaina sentään ystäväni kävi kahvilla ennen kuin lähti salille jumppaamaan (ja minä haikailemaan, että voi kun pääsisi...).

Sunnuntaina sitä sitten pääsin ulos! Oltiin sovittu Maijun kanssa treffit Sokoksen eteen olevalle ratikkapysäkille ja siitä sitten mentäisiin kahville. Paikkana olisi minulle entuudestaan tuntematon kahvila Torpanranta Munkkiniemenrannassa, mutta vierailen siellä varmasti toisenkin kerran. Upealla paikalla sijaitsee tuo kahvila ja siellä on oikein mukava terassi, jossa pääsee auringolta suojaan halutessaan tai sitten voi olla ihan auringossa, mikäli se on mukavampi vaihtoehto.


Munkkiniemenrannassa


Perille päästyämme kahvin sijasta olikin nälkä, joten päädyimme syömään terassilla salaatit. Kyllä vain olikin hyvää! 


Savulohisalaatit terassilla

Ruoka on iloinen asia...

Ruuan päälle teki mieli kahvia ja sehän me nautiskeltiin. Minä sorruin yllätys, yllätys, korvapuustiin. Nam!
Kahvin jälkeen päätettiin hieman katsastella rantamaisemia ja koska Maijulla oli kamera mukanaan, ei sitä voinut olla hyödyntämättä. Kuvia otettiin puolin ja toisin samalla naurattaen ohikulkijoita hassuilla ohjeistuksillamme ja hiljalleen kävellen. Vauhti ei ollut päätä huimaavaa, mutta tarkoitus olikin edetä niin, että kävely ei tunnu vatsani leikkaushaavoissa ilkeältä.

Rannassa oli jäätelökioski, joten siinä samassa tuli avattua kesän jäätelökausikin. Yhden pallon taktiikalla. Olin jo unohtanut, että nautiskelin myös korvapuustin...


Kappale kauneinta Suomea

Poseerausta

Maijun lennokkaat hyppelyt kiveltä kivelle

Rantatie, minne lie vie...



Kesä ja jäätelö kuuluvat yhteen


Rannasta siirryimme takaisin Helsingin keskustaan ja huomasimme Sokoksella urheiluvaatteiden alennusmyynnin. Sinnehän se oli mentävä; ihan vain katsomaan. Kannatti mennä, koska löysin itselleni treenitrikoot ja -paidan. Niitä ei ole koskaan liikaa.


Katse urheiluvaateosastoa kohti


Sitten olikin aika sanoa heipat ja suunnata kotia kohden. Yhdeltätoista tavattiin ja puoli viideltä suunnattiin kotiin. Garminin aktiivisuusmittari kertoi kotona, että kilometrejä oli kertynyt pyöreän 8 kilometrin verran. Ihan vain huomaamatta. Eikä sattunut mihinkään, kun malttoi olla hyppimättä ja pomppimatta.

Kyllä oli parasta terapiaa tylsistymistä vastaan tuo päivä! Hyvä seura, hieno ilma, paljon puhetta ja naurua, hyvä ruoka (parempi mieli), ihana kesäinen maisema, luonto vihreimmillään, meri ja mikä parasta, ei kiirettä minnekään! Kun ei pääse vielä täysipainoisesti hikiliikuntaa harrastamaan, voi hyvin käyttää aikaa henkiseen hyvinvointiin. Tärkeä asia sekin.

Suosittelen kaikille ja varioidahan voi vaikka millä tavoin, vain mielikuvitus on rajana.


                                   Mari

4 kommenttia:

  1. Niin ensikerralla sitten puita halaamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meistä ei voi mennä takuuseen ikinä mitä keksitään ;-)

      Poista
  2. Sama ollut itsellä puolitoista viikkoa, mutta kyllä se "pakko"lepo taisi tulla ihan oikeaan rakoseen, vaikka olikin muka uhkaavan lähellä kisoja. Se vaan tuppaa mielikin tehdä jo temput tällaisen tavoitteellisen urheilun parissa. Pitäisi vaan luottaa, että ei se hankittu kunto katoa hetkessä :) Ja kuntohan kohenee levätessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! :) Ja kaikella on tarkoituksensa, uskon niin.

      Poista