torstai 28. elokuuta 2014

Päiväretki menneisiin tapoihin - avartava kokemus

Kulunut viikonloppu oli pikavisiitti menneisiin tapoihin. Otin suhteellisen rennosti ilman mitään aikatauluja ja tein kaikkea fiiliksen mukaan. Tämä lienee tapanani silloin tällöin tai juuri näin, kun alkaa syksy saapua. Syksy on sitä sadonkorjuun ja uudistumisen aikaa. Ainakin itselleni selkeästi.

Perjantain aamulenkin päätteeksi puhkuin posket punaisina, että hullun hommaa koko aamulenkkeily (heh). Olin tyytyväinen, että olin ylipäänsä saanut itseni kuudelta aamulenkille, koska en ole aamuihmisiä. Ainakaan niin, että olisin jotenkin ymmärrys päällä ennen puolta päivää. Saatan herätä aikaisin, mutta jotenkin valot menee päälle vasta parin kahvikupposen jälkeen... Voi siis kuvitella, että käyn aamulenkillä unissani (nauraa).


Aamulenkkiselfie...

Lauantaina pidin herkkupäivän. En herkkuhetkeä vaan sellaisen päivän kuin ennen elelin eli yhtä ja samaa herkkupäivää koko päivän. Söin sen verran paljon makeaa, että sunnuntaina voin huonosti kärsien edellisen päivän herkuttelusta.
Tästä rehvakkaasta mussuttelusta taisi olla lopulta hyötyä...


Korvapuusti harvakseltaan maistuu herkkuhetkenä jatkossa paremmin kuin berliininmunkki
Viimeisin ruokavalio- ja treeniohjelmani päättyi viime viikolla. Se oli hieman rikkonainen jakso, koska välissä oli toipuminen sappirakon poisto-operaation vuoksi enkä pystynyt liikkumaan ja treenaamaan täysipainoisesti kuin kaikkinensa noin puolet tuosta kolmen kuukauden ajasta. Liki liikkumati olin viikon ja salitreeneissä oli taukoa lisäksi 3 viikkoa tuon perään. Ohjelmaa en kokonaan kuitenkaan halunnut lopettaa vaan jatkoin siitä mihin olin jäänyt tunnustellen ja kuunnellen koko ajan mitä kroppa huutelee ja sisuskalut sanoo repimättä itseäni. Ohjelman kokonaan keskeyttäminen olisi minulle ollut kuin luovuttaminen kesken kaiken eikä se siten ollut edes vaihtoehto.

Jos analysoin viimeistä ohjelman mukaista jaksoani niin tänä aikana kadotin ympärysmitastani muutamia senttejä ja kiloja en ollenkaan. Kiinteydyin, mutta paino pysyi samoissa lukemissa kuin lähtötilanteessa. Ruokavalion noudattaminen toimi, mutta liikunnallinen puoli kärsi.
Jakso kasvatti sitä kuuluisaa malttia, koska oikeasti toipumiseen piti antaa aikaa. Se ei ollut helppoa, mutta opin kuuntelemaan vielä tarkemmin kroppani viestejä. 
Se on sanottava, että en ole ihan tyytyväinen tulokseen ja fiilis on hieman pettynyt. Kai se kertoo siitä, että olen tottunut siihen, että muutokset ovat suuria jatkuvasti ja niinhän se ei voi olla.

Lauantaina olin päättänyt herkutella ja testata miten sitä nykyään pystyisi elämään sillä tavoin kuin hieman reilun kaksi vuotta takaperin tuli elettyä. Kyseisen päivän teema oli herkuttelu ja rytmittömyys. Ajattelin, että se olisi helppoa, mutta varsinkin tuo rytmittömyys ruokailuissa ei onnistunut. 
Niin on selkärankaan rakentunut ruokarytmi ja vatsa alkaa huudella ruokaa viimeistään siinä kohdin, kun on 3,5h kulunut edellisestä ateriasta. Siispä herkuttelukin tapahtui normaalilla ruokarytmillä. Ei miten sattuu eikä kuten ennen vanhaan napostellen vaan aterian yhteydessä. 
Ateriatkin oli kuten aina eli rasvat, proteiinit ja hiilihydraatit kohdillaan, mutta nyt siis lisäksi vielä joku herkku. Aamupalalla ei ollut mitään ylimääräistä eikä makeaa, lounaalla söin jälkiruuaksi berliininmunkin, välipalalla Ahaa-patukan, päivällisen jälkeen kourallisen lakua ja iltapalan yhteydessä jäätelöä reippaan annoksen.

Täytyy sanoa, että kokeellinen päiväni entisissä ruokatavoissani meinasi tyssätä tuohon berliininmunkkiin. Vaikka se olikin tuore, niin ei se meinannut upota ja tarttui kitalakeen aikas nahevasti. Maku oli myös aivan eri kuin mitä muistin; herkullisuus oli kadonnut.
Kaikki tuon munkin jälkeen syödyt makeat eivät enää maistuneet oikein miltään. Olen sitä mieltä, että selkeä muutos makumaailmassa ja ruokatavoissani on tapahtunut ja maistelen mieluummin oikeata ruokaa kuin makeita herkkuja. Tai sitten herkku on korvapuusti tai muutama pala erittäin tummaa suklaata. 
Lauantaina oli tarkoistus pitää lepopäivä, mutta kaipasin saada raikasta ilmaa, kun jotenkin tuntui olo turvonneelta ja hapettomalta, että lähdin illemmalla kävelylenkille.


Yksi jogurtti sisältää aika monta palaa sokeria...


Sunnuntaina oli edelleen melkoisen huono olo heti, kun silmät auki sain. Berliininmunkki maistui yhä suussa ja ällötti. Ällötti itse asiassa koko lauantain herkuttelu. Huh huonolle ololle (krapulaan verrattava olotila), mutta ehdottomasti hyvä kokeilu!

Sen totesin jo sunnuntaina illalla, kun kuntosalilla hain uudella innolla hien pintaan. Kuluneen viikon aikana tehdyt aamulenkki, intervallitreenit ja kuntosalitreenit ovat maistuneet taas erinomaisilta. Sain ihan uutta potkua tekemiseen ja jotenkin tuntui, että mieli ja ajatus kirkastui.  
Makuaisti on muuttunut siinä missä elämäntapakin. Ja oikeasti ei ole kaipuuta eikä paluuta siihen vanhaan elämään. Ero näiden välillä on huomattava ja kallistuu vahvasti nimenomaan uuden elämäntavan puolelle.
Ei ole vaikeata löytää motivaatiota tuunata itseään tässä kohti kiinteämpää, kestävämpää kehoa ja terveellistä elämää. Ja ylläpitää sitä mikä on jo saavutettu. On kiva tunne, kun voi hyvin, on energinen ja mieli on valoisa!

Päiväretki menneisiin tapoihin oli itselleni kyllä hyvin avartava kokemus. Avasi mennyttä, tuki ja vahvisti tehtyjä valintoja sekä vahvisti ja valotti tulevaisuutta.



Tonnikalafile salaattipedillä






                                                    Mari







4 kommenttia:

  1. Kiinnostava kokeilu. Kauanko sulla oli sairaslomaa sappileikkauksesta, itse olen menossa maanantaina operaatioon ja mietin, että kuinkahan kauan kestää toipua. Toki sekin on vähän yksilöllistä. Kovasti jo zumbattaisi mutta väkisin tulee taukoa tuon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairauslomaa oli viikko (mikäli työ on fyysistä niin tulee varmasti pidempi sairausloma) ja toipuminen kesti n. 2 kuukautta. Ensimmäisen viikon lopulla kyllä kävelin pienehköjä matkoja ja pidensin niitä pikkuhiljaa siitä. Tärinä ei tuntunut tähystyksessä tulleissa arvissa eikä sisuskaluissa kovin hyvältä, joten niitä kuunnellen. Salilla kävin ensimmäisen kerran kuukauden kuluttua ja varoin tekemästä mitään raskailla painoilla tai repiviä liikkeitä. Maltillisesti etenin ja lisäsin painoja vasta, kun tuntui siltä, että niin voi tehdä. Juokseminen ja hyppiminen onnistui tuntemuksitta vasta reilun 2kk:n hiljaiselon jälkeen. Jotenkin sitä yllättyi miten paljon sitä keskivartaloaan ja vatsalihaksiaan tarvitseekaan joka lajissa :) Tai miten paljon sitä ihminen tärähtää hiljaakin kävellessään. Toipuminen on kyllä yksilöllistä, mutta ehkä on hyvä varautua ainakin kuukauden taukoon ja sitten vasta kokeilla zumbailla. Tsemppiä operaatioon!

      Poista
  2. Toi on kyllä niin totta! Olen pari vuotta syönyt aamuisin kaurapuuroa raejuustolla, mustikoilla ja chialla. Kesällä olin yhellä möksällä missä ei ollut kuin jogurttia (jotain hedelmäpommia tms) aamupalaksi ja voi kauheeta kuin makeeta se oli - jäi syömättä. Samoin kesäreissulla ostin jonkun valmiin smoothien joka kans jäi juomatta. Itse kun smoothieta tehdessä en lisää muuta makeutta kuin mitä marjoista tai hedelmistä tulee. Kyllä makuaisti tottuu vaikka suolattomaan ruokaan kun sitä vähän aikaa pistelee suuhunsa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makeat vaihtoehdot ovat itseltäni jäämässä enemmän ja enemmän pois jo vaihtoehtoinakin ja jopa syömättä. Suolan käyttöä olen joutunut opettelemaan, mutta mikäli ruoka on suolatonta se ei jää kuitenkaan syömättä. Aamuinen kaurapuurosi lisukkeineen kuulostaa kokeilemisen arvoiselta! :)

      Poista