26 tammikuuta 2015

Tilanne Bepanthen Anti-Scar -arpigeelin käyttämisen jälkeen

Nyt on hyvä aika palata testituloksiin Bepanthen Anti-Scar -arpigeelin osalta muutaman kuukauden käytön jälkeen. Sain testattavakseni siis viime vuoden lopulla kyseistä arpigeeliä, jonka luvattiin ehkäisevän punoittavan ja kohollaan olevan arven muodostumista ja lisäksi pehmentävän, silottavan ja peräti häivyttävän sen. Kampanja oli Hopottajat -kampanja, johon pääsin mukaan testaamaan.

Testaukseen tuli kaksi arpigeeliä

Otin kuvan lähtötilanteesta, ja kuvasta näkyy, että arpeni on punoittava, pitkä ja kohollaan. Kutina ja kiristys eivät näy, mutta niistäkin kärsin. Arpigeeliä ei tässä kohdin oltu käytetty lainkaan.
Arpi ennen testauksen aloitusta lokakuussa 2014
Nyt arpi on minun mielestäni pienentynyt, punoitus vähentynyt ja pinta on myös tasoittunut. Bepanthen Anti-Scar -arpigeeliä olen käyttänyt aamuin illoin ja muistanut myös rullailla hierontarullallakin. Jo aikaisemmin lyhyen käytön jälkeen häipyivät kiristys ja kutina, eivätkä ne ole palanneet. 
Tilanne nyt ja kuvakin otettu edellistä lähempää, koska arpi on kooltaan kutistunut
Kokonaan arpi ei ole kadonnut, mutta en sitä odottanutkaan. Sen sijaan tapahtuneet muutokset ovat mielestäni positiivinen asia ja geeli on hoitanut hommansa. Nyt harmittaa, että en valinnut pienempää tähystysoperaation jälkeistä arpea toiseksi, jotta olisin voinut verrata miten sen tilanne edistyy arpigeeliä käyttäen. No, jälkiviisaus on jälkiviisautta.
Suosittelen Bepanthen Anti-Scar -arpigeeliä mikäli haluat leikkausarpiasi häivyttää, pienentää ja hoitaa arven aluetta pehmeämmäksi ja vaaleammaksi. Oma testiarpeni oli testin alkuvaiheessa varsin tuore (alle 6 kk vanha) ja tulokset arpigeelin käytön jälkeen ovat mielestäni varsin positiiviset. Sitä en tiedä tulisiko näin mukavaa jälkeä, jos testattavana ollut arpi olisi ollut vanhempi.

                                       Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti