perjantai 30. lokakuuta 2015

Yksi tapa käyttää rusinaa

Osallistuin puolihuolimattomasti kisaan, jonka otsikkona on 100 tapaa käyttää rusinaa. Yllätyksekseni rusinoita pompsahti postista ja siinä minä sitten ihmettelin, että mitäs nyt niistä teen. En ole yhtään ruokabloggari eikä minussa ole kokin vikaa tahi lautaseni estetiikka olisi hallussa, mutta päätin yrittää. Rusinoista olen tykännyt aina, mutta pääasiassa olen popsinut niitä sellaisenaan tai pähkinöiden kanssa sen sijaan, että olisin käyttänyt niitä ruuan valmistamisessa tai leiponut jotakin.


Rusina poikineen!
Lehtikaalirusinasalaatti


Nytkin pysyn yksinkertaisella linjalla. Siis lopulta (nauraa). Valmistin lämpimän sitruunaisen lehtikaalirusinasalaatin lisäkkeeksi lautaselleni. Omasta mielestäni salaatti on herkullinen ja myös terveellinen. Ja helposti varioitavissa, mikäli niin haluaa. Rusina tuo salaattiin makeutta ja pehmentää lehtisalaatin makua yhdessä sitruunaisen oliiviöljyn kanssa.


Ainekset, joista salaatti rakentui

                           Lämmin sitruunainen lehtikaalirusinasalaatti

Lehtikaalia (oman mielen mukaan)
kourallinen cashewpähkinöitä
kourallinen rusinoita (Sun Maid)
tilkka oliiviöljyä (maustettu sitruunalla tai ilman, jos ei pidä sitruunan mausta)
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria

Revi lehtikaalit paloiksi paistinpannulle. Lisää cashewpähkinät ja rusinat kuumalle pannulle lehtikaalin seuraksi. Paahda hetki kevyesti ja lisää oliiviöljy. Pyörittele toinen hetki kevyesti pannulla ja lisää suola ja pippuri. Sekoita ja kaada tarjoiluastiaan tai lautaselle. Tarjoile lämpimänä.

Ja tällä ohjeella olen mukana Ruoka.fi -sivun kisassa, jossa palkitaan rusinaisesti paras ohje käyttää rusinaa. Jos tykkäät käy äänestämässä yksinkertaista ohjettani käyttää rusinaa. Ja vaikka et tykkäisi ohjeestani, niin käy silti ja äänestä jotakin toista ohjetta.

Lehtikaalirusinasalaatti lisäkkeenä
Ruoka.fi -sivulta ohjeeni löytyy:
Sitruunainen lehtikaalirusinasalaatti

Äänestämällä voit voittaa 99 euron arvoisen Lejoksen tuotepaketin. Äänesi pääset antamaan parhaalle rusinareseptille linkistä:

Sun-maid 100-tapaa-kayttaa-rusinaa/aanesta-paras-tapa-kayttaa-rusinaa-ja-voita-upea-tuotepaketti    

tai

Ruoka.fi -sivulla etusivun kuvakkeesta (Esimerkkikuvake alla). 
                            
Äänestykseen voit osallistua 19.11.2015 asti.

Kaikkihan eivät halua rusinoita ruokaansa tai pullaansa. Rusinoista joko pitää tai ei. Helpointa on jättää rusinat vain laittamatta niin niitä ei tarvitse nyppiä pois, kuten minä lapsena tein (ehkä moni teistäkin). Siltä osin maku on muuttunut ja rusinat maistuvat nykyisellään.

                                         Mari

Huulivoide - yksi talvikauden perusvaruste

Tänään ajattelin, että kävelen lenkin jossakin muualla kuin lähikulmilla. Koska ohjelmassa oli poikkeaminen Kaisaniemessä päätin, että kävelen sieltä kotia kohden niin pitkälle kuin huvittaa. Ilma oli syksyisen kirpeä, ei satanut, mutta ei aurinkokaan paistanut. Sopiva ilma myös puhdistaa päätään ja miettiä syntyjä syviä, kuten kävelylenkillä yleensäkin tulee tehtyä siinä samassa, kun katselee ympäristöään.

Lenkiltä palatessa nappasin selfien hississä 

Kalasatamasta; ihastelin jätteiden keräyspistettä ja sitä kuinka nätisti se asettuu ympäristöönsä
Ja mitä sitä taskusta löytyikään? 2 Labellon huulirasvaa! Nauroin itsekseni, mutta kyllähän sitä talviaikana löytyy ainakin yksi huulirasva joka takin taskusta. Itse kaipaan ilmojen kylmetessä huulilleni kosteutta pehmentämään. Ilmeisesti nuolen huuliani ulkoillessani tai sitten muuten vain kosteus haihtuu ja huulet rohtuvat. Labelloa löytyy enemmänkin kuin mitä takin taskussa nyt oli (nauraa). 
Syksyn aikana markkinoille on tullut 2 uutta Labello huulivoidetta (Colour & Care Rose ja Red), jotka sävyttävät huulet kevyesti samalla kun hoitavat niitä. Sävyt ovat hennon kevyet, ei ollenkaan huulipunan värityksen luokkaa. Huulivoiteet ovat ainutlaatuisia kaksikerroksisuutensa vuoksi; ydin hoitaa ja ulkokerros sävyttää. Miellyttäviä käytössä ja riittoisiakin. 

Kaksin verroin varauduttu taistelemaan huulten rohtumista vastaan.
Toinen Labello ylähuulelle ja toinen alahuulelle ;-)
Kaisaniemestä Kulosaareen kesti kävellä 1,5 tuntia ja siinä välillä seikkailin Kalasatamaa ristiin rastiin. Uusia taloja on alueelle noussut paljon ja niitähän on minusta aina mukava katsella. Samalla tulee katselmoitua asuinaluetta muutoinkin. Kalasatamasta jatkoin vielä Kulosaareen, josta hyppäsin metroon ja tulin kotiin. Jalat ei oikein toimineet edellisen päivän jalkatreenin jäljiltä, mutta silti kävely teki terää kropalle ja mielelle.
Väriä katukuvassa




Hauskat betoniesteet



























Lisätietoja Labellon Colour & Care -huulivoiteesta löydät nettisivuilta:
Labello Colour & Care Red
Labellon huulivoiteet esillä Akvamariini Porter Novellin bloggaajapäivillä
Mun talviaikaani kuuluu olennaisesti hyvä huulivoide. Tai useampikin, kuten nyt tuli todistettua (nauraa). On siis itselläni yksi talvikauden perusvarusteista.

                                        Mari

tiistai 27. lokakuuta 2015

Tunnelmia ja tuoksuja messuilta (sisältää arvonnan)

Perjantaina kipasin Messukeskuksessa aistimassa ja tuoksuttelemassa mitä Viini, ruoka ja hyvä elämä -messut tarjosivat. Ja samassa tuli katselmoitua Kirjamessutkin. Onni oli bloggaripassi ja epäonni muiden menojen takia rajoitettu aika.
Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuilta ajattelin löytäväni makuja ja tuoksuja. Itselleni mielihyvää tuottavia asioita ja omalla laillaan hyvinvointiani edistäviäkin, ovat hyvä ruoka ja lasillinen punaviiniä silloin tällöin. Terveellinen elämäntapa ei minulle ole tarkoittanut sitä, että kaikesta hyvänä pidetystä on pitänyt luopua vaan sitä, että katson mitä suuhuni pistän säännöllisesti. Käytän valmistuotteita kyllä, mutta en juurikaan eineksiä. Pyrin siihen, että ruoka-ainekset, joita suuhuni pistän, ovat erittäin vähän prosessoituja, ruoka sisältää mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan lisäaineita, seassa on luomutuotteita, sisältää vähemmän tai ei ollenkaan gluteenia ja sokeria. Alkoholi on jäänyt elämässäni aikaisempaan verrattuna hyvin vähälle ja sen käyttö on todellakin minimaalista. Absolutisti en kuitenkaan ole, vaikka alkoholittoman vaihtoehdon usein valitsenkin, jos sellaista on tarjolla.

Ruokapuolella makuaistejani hiveli ranskalaiset maustekastikkeet, jotka olivat siis mausteisia balsamico- tai oliiviöljypohjaisia kastikkeita salaattien lisukkeeksi. Itselleni uusia tuttavuuksia ja pitääkin kaivella hieman tietoa mistä näitä löytyy.

                        

Suklaasta oli loihdittu hauskasti erilaisia työkaluja ja osia. Käsintehtyjä, gluteenittomia ja Italiasta. Maku oli tryffelimäistä.


                                


                                

Usein, kun tarjolla on viiniä, tulee mieleen myös juustot. Ja mikä ettei, hyvä viini ja juusto ovat ehdottoman maistuva yhdistelmä. Sellainen nautintoyhdistelmä, josta itse tykkään ja maistuukin aivan erilaiselta kuin vaikka viisi vuotta sitten. Makuaisti on parantunut elintapojen muuttuessa. 
Messuilla oli tarjolla myös kaikenlaista tavaraa, joka liittyi viineihin, juustoihin, ruuanlaittoon, keittiöön jne. Omaan silmääni pisti eri kokoiset pippurimyllyt ja niistä tuo punainen esillepano. Hyvä pippurimylly on sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin. Ja tarjontaa on sekä malliensa, kokojensa että väriensä puolesta runsaasti. 

Ja ihanaa oli huomata, että laktoosi-intolerantikolle sopivaa jäätelöä on saatavilla. Caminito tarjoaa artesaanijäätelöä montaa makua ja on kotimainen. Jäätelö valmistetaan siis käsityönä ja raaka-aineet on valittu huolella.


Caminito jäätelömakuja


Itse vain katselin ja jätin maistelematta. Oli sellainen fiilis, että nyt just ei viini ole se juttu. Ja kun se ei ole se juttu niin silloin maku ei ole yleensä hyvä (mitä lie sohvapsykologiaa..nauraa). 
Tarjontaa oli ja hienoa on huomata, että luomuviinit ovat kasvava trendi. Ostin muutaman pullon kotiini, mutta en viiniä vaan alkoholitonta juomaa. Kuohujuomaa vallan. Saksalainen tuote ja melkoinen sokeripommi, jos koko pullon aikoo kumota.

Kirjamessupuoli yllätti minut positiivisesti. Siellä oli tosi paljon erilaisia ihmisiä, uusia ja vanhoja kirjoja, kirjailijoita ja mukava tunnelma. Kirjamessujen teemana oli tänä vuonna Venäjä, mutta teema ei varsinaisesti silmille hypähtänyt. Ehkäpä sen takia, että tarjontaa oli niin valtavasti muutoinkin.
Kirjat selkeästi kiinnostavat; sekä uudet että vanhat ja niitä kierrätetään hyvin. Lisäksi ohjelmanumeroita oli runsaasti. Itse seurasin tovin venäläisen kirjailijan Mihail Sishkinin haastattelua ja Madventures -kaksikon Tuomas Milonoffin ja Riku Rantalan haastattelua. Molempiin ajauduin kuin vahingossa hallissa seikkaillessani, mutta hyviä vahinkoja olivat. Kirjamessuilla oli runsain mitoin tarjouksia ja muun muassa tämän päivän hitiksi nousseet aikuisten värityskirjat tarjolla näyttävästi. Hypistelin, mutta en ostanut. En ostanut yhtään kirjaakaan, kun olin päättänyt, että luen ensin kotonani odottavat. Tykkään lukea, mutta harmikseni lukeminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle.

                                
                                                                                                                   
Täytyy korjata asia ja ottaa oma aikansa hyvälle kirjalle ja välillä myös lasilliselle punaviiniä. Siinä sitä mieli lepää ja keho rentoutuu. Huomaan selkeästi kaipaavani hetkiä hyvän kirjan parissa. Niitä on viime vuosina ollut aivan liian vähän. Se olisi myös vastapainoa sosiaaliselle medialle, joka nykyisin kyllä tuntuu täyttävän jokaisen vapaan hetken. Tästä voisi päätellä, että sellainen rauhoittuminen ja irtiotto nykyarjestani tekisi vallan hyvää (nauraa).

Oma aika; mitä se on teille?

                                           Mari

Ps. Kaikkien blogiini lokakuun aikana kommentoineiden kesken arvotaan pääsyliput (2 kpl) Meidän viikonloppu -messuille 6.-8.11.2015 Helsingin Messukeskukseen. Osallistumisaikaa on aina 31.10.2015 asti.