27 lokakuuta 2015

Tunnelmia ja tuoksuja messuilta (sisältää arvonnan)

Perjantaina kipasin Messukeskuksessa aistimassa ja tuoksuttelemassa mitä Viini, ruoka ja hyvä elämä -messut tarjosivat. Ja samassa tuli katselmoitua Kirjamessutkin. Onni oli bloggaripassi ja epäonni muiden menojen takia rajoitettu aika.
Viini, ruoka ja hyvä elämä -messuilta ajattelin löytäväni makuja ja tuoksuja. Itselleni mielihyvää tuottavia asioita ja omalla laillaan hyvinvointiani edistäviäkin, ovat hyvä ruoka ja lasillinen punaviiniä silloin tällöin. Terveellinen elämäntapa ei minulle ole tarkoittanut sitä, että kaikesta hyvänä pidetystä on pitänyt luopua vaan sitä, että katson mitä suuhuni pistän säännöllisesti. Käytän valmistuotteita kyllä, mutta en juurikaan eineksiä. Pyrin siihen, että ruoka-ainekset, joita suuhuni pistän, ovat erittäin vähän prosessoituja, ruoka sisältää mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan lisäaineita, seassa on luomutuotteita, sisältää vähemmän tai ei ollenkaan gluteenia ja sokeria. Alkoholi on jäänyt elämässäni aikaisempaan verrattuna hyvin vähälle ja sen käyttö on todellakin minimaalista. Absolutisti en kuitenkaan ole, vaikka alkoholittoman vaihtoehdon usein valitsenkin, jos sellaista on tarjolla.

Ruokapuolella makuaistejani hiveli ranskalaiset maustekastikkeet, jotka olivat siis mausteisia balsamico- tai oliiviöljypohjaisia kastikkeita salaattien lisukkeeksi. Itselleni uusia tuttavuuksia ja pitääkin kaivella hieman tietoa mistä näitä löytyy.

                        

Suklaasta oli loihdittu hauskasti erilaisia työkaluja ja osia. Käsintehtyjä, gluteenittomia ja Italiasta. Maku oli tryffelimäistä.


                                


                                

Usein, kun tarjolla on viiniä, tulee mieleen myös juustot. Ja mikä ettei, hyvä viini ja juusto ovat ehdottoman maistuva yhdistelmä. Sellainen nautintoyhdistelmä, josta itse tykkään ja maistuukin aivan erilaiselta kuin vaikka viisi vuotta sitten. Makuaisti on parantunut elintapojen muuttuessa. 
Messuilla oli tarjolla myös kaikenlaista tavaraa, joka liittyi viineihin, juustoihin, ruuanlaittoon, keittiöön jne. Omaan silmääni pisti eri kokoiset pippurimyllyt ja niistä tuo punainen esillepano. Hyvä pippurimylly on sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin. Ja tarjontaa on sekä malliensa, kokojensa että väriensä puolesta runsaasti. 

Ja ihanaa oli huomata, että laktoosi-intolerantikolle sopivaa jäätelöä on saatavilla. Caminito tarjoaa artesaanijäätelöä montaa makua ja on kotimainen. Jäätelö valmistetaan siis käsityönä ja raaka-aineet on valittu huolella.


Caminito jäätelömakuja


Itse vain katselin ja jätin maistelematta. Oli sellainen fiilis, että nyt just ei viini ole se juttu. Ja kun se ei ole se juttu niin silloin maku ei ole yleensä hyvä (mitä lie sohvapsykologiaa..nauraa). 
Tarjontaa oli ja hienoa on huomata, että luomuviinit ovat kasvava trendi. Ostin muutaman pullon kotiini, mutta en viiniä vaan alkoholitonta juomaa. Kuohujuomaa vallan. Saksalainen tuote ja melkoinen sokeripommi, jos koko pullon aikoo kumota.

Kirjamessupuoli yllätti minut positiivisesti. Siellä oli tosi paljon erilaisia ihmisiä, uusia ja vanhoja kirjoja, kirjailijoita ja mukava tunnelma. Kirjamessujen teemana oli tänä vuonna Venäjä, mutta teema ei varsinaisesti silmille hypähtänyt. Ehkäpä sen takia, että tarjontaa oli niin valtavasti muutoinkin.
Kirjat selkeästi kiinnostavat; sekä uudet että vanhat ja niitä kierrätetään hyvin. Lisäksi ohjelmanumeroita oli runsaasti. Itse seurasin tovin venäläisen kirjailijan Mihail Sishkinin haastattelua ja Madventures -kaksikon Tuomas Milonoffin ja Riku Rantalan haastattelua. Molempiin ajauduin kuin vahingossa hallissa seikkaillessani, mutta hyviä vahinkoja olivat. Kirjamessuilla oli runsain mitoin tarjouksia ja muun muassa tämän päivän hitiksi nousseet aikuisten värityskirjat tarjolla näyttävästi. Hypistelin, mutta en ostanut. En ostanut yhtään kirjaakaan, kun olin päättänyt, että luen ensin kotonani odottavat. Tykkään lukea, mutta harmikseni lukeminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle.

                                
                                                                                                                   
Täytyy korjata asia ja ottaa oma aikansa hyvälle kirjalle ja välillä myös lasilliselle punaviiniä. Siinä sitä mieli lepää ja keho rentoutuu. Huomaan selkeästi kaipaavani hetkiä hyvän kirjan parissa. Niitä on viime vuosina ollut aivan liian vähän. Se olisi myös vastapainoa sosiaaliselle medialle, joka nykyisin kyllä tuntuu täyttävän jokaisen vapaan hetken. Tästä voisi päätellä, että sellainen rauhoittuminen ja irtiotto nykyarjestani tekisi vallan hyvää (nauraa).

Oma aika; mitä se on teille?

                                           Mari

Ps. Kaikkien blogiini lokakuun aikana kommentoineiden kesken arvotaan pääsyliput (2 kpl) Meidän viikonloppu -messuille 6.-8.11.2015 Helsingin Messukeskukseen. Osallistumisaikaa on aina 31.10.2015 asti.

8 kommenttia:

  1. Omaksi ajaksi lasken kaiken sen, mitä voin tehdä ihan omasta vapaasta tahdosta. suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten totta ja siten oma aika tahtoo olla nykyään perin harvinaista aikaa monelle.

      Poista
  2. Oma aika on mulle hyvinkin erilaista. Pikaisimmillaan sitä kun ajan töistä kotiin :) Toisinaan se on sitä kun lähtee lenkille. Parhaimmillaan se kun on koko päivä vaan itselle, kukaan ei "vaadi" mitään ja puhelin ei soi, tai se on "jäänyt" äänettömälle :D ...voi vaan oikeasti olla. Joskus on ihana viettää minä päivää, niin kuin olen tänään tehnyt :) T. Sari (Sartsa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, aina ei tarvitse olla aikataulutettuna viimeisen päälle tai tavoitettavissa.

      Poista
  3. Tällä hetkellä omaan aikaan kuuluu minä, kamera ja luonto. Rentouttavaa puuhaa arjen kiireen keskellä. T: Sari M

    VastaaPoista
  4. Arvonta-aika Meidän viikonloppu 2015 -messulippujen osalta on päättynyt, arvonta suoritettu ja onnetar osui nimimerkin Sari M kohdalle. Otathan yhteyttä osoitteeseen kahvakuulakainalossa@gmail.com jatkotoimenpiteitä varten.
    Kiitos teille kaikille Meidän viikonloppu 2015 -messulippujen arvontaan osallistuneille ja lokakuun aikana blogissa kommentoineille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, voitin kerrankin jotain :) Kiitos! Ensi viikonloppu menee siis messujen merkeissä. -Sari M

      Poista