29 marraskuuta 2015

Kootut tunnelmat Meidän viikonloppu -messuilta

Muutama viikonloppu takaperin järjestettiin Meidän Viikonloppu -messut ja saman katon alle oli kasattu viidet erilaiset messut; Lemmikki-, Metsä-, Outlet-, Kädentaito- ja Elma -messut. Itse pääsin bloggaripassilla tutustumaan tarjoamaan ja vierailinkin parina päivänä. Odotuksia messuilta ei ollut, joten avoimin mielin aluetta kiertelin.

Pöllöt on kivoja! :-D
Metsä tuoksui omalla osastollaan ja näytillä oli niin metsätyökoneita, biotalouden tulevaisuutta kuin halonhakkuutakin. Metsäpeliluola lapsille ja tulevaisuuden tori vähän varttuneimmille. Perjantaina minut ympäröi ajoittain monen monta pientä ja innokasta ihmistä vihreät hirven sarvet päässään, kun olivat luokkana koulusta päiväretkellä.

Havupuu tuoksuu hyvälle :-D
Lataamo. Tykkään ideasta.
Talven varalle kulkupelit

Elma -alueella oli esillä kattavasti maaseudun elämää eläimineen ja muutenkin maanläheinen meno. Kädentaito -messut katsastin koruja hipeltäen ja outlet -messuilla ei matkaan tarttunut mitään. Olin aivan ihmeissäni, mutta tyytyväinen, että en ostanut mitään, kun en kerran kokenut tarpeelliseksi. Osa-alue, jossa olen selkeästi kehittynyt (nauraa).

Kauniita koruja

Se alue missä pisimpään viihdyin oli Lemmikki -messut yhdessä Elma-puolen kanssa. Eläimet ovat lähellä sydäntäni ja niiden elämää on aina mukava seurata. Se, että useita eläimiä oli näytillä ja osaa sai myös koskettaa, oli monelle todellinen elämys. Voi niitä riemun kiljahduksia mitä kuului! (nauraa). Nostan hattua paikalla olleille eläimillä kuinka rauhallisia ne olivatkaan messuhulinassa.

Moni pitää näitä vitsauksena, mutta torakka voi olla myös lemmikki...
Aasit on niin vaan herttaisia...

Siilikin voi olla lemmikkinä
Possut oli omissa hommissaan tohkeissaan

Lampaat lepäsivät
 
Kauniit värit kiinnittivät ensinnä huomioni, ja mukana myös python
Tää oli rauhallisesti rullalla...



























Mollis ja Maahinen :-D



Näillä messuilla oli koko perheelle ihmeteltävää ja tekemistä. Aika moni pieni ihminen tuntui haluavan itselleen kotieläimen kuten kanin, kissan, koiran, lehmän, lampaan, ponin, kanan, alpakan ja vaikka monen monta muutakin. Niin minäkin! Tosin kerrostalossa asuessa se eläinten pitäminen on omalla laillaan rajatumpaa, ja parvekkeelle ei voi vaikka lampolaa rakentaa. Toistaiseksi olen tyytynyt kissaan (tai siis kolmeen kissaan), kääpiökaniin ja maakilpikonnaan, joiden kanssa elely onnistuu hyvin hieman meneväisemmältäkin ihmiseltä.
Lemmikki-messujen puolella matkaani tarttuikin kotiin viemisiä; ei sentään uusi lemmikki vaan murkinaa mirreille.  

Itselleni uusi juttu on frisbee koiran kanssa. Ajatuksena ei ollenkaan huono
ja liikuntaa saavat sekä omistaja että lemmikki. Oma yhdistys on olemassa
eli Suomen Frisbeekoirat ry. Vinkki teille, jotka fresbeegolfia jo harrastatte ;-)
Minusta Meidän viikonloppu -messut on hyvä kokonaisuus, jossa koko perhe on otettu huomioon. Kaikille löytyy jotakin katseltavaa, kosketeltavaa ja elämyksiäkin. Metsä ja maaseudun elämä tuodaan lähemmäksi ja helpommin saavutettavaksi. On tunnustettava, että tällaisten messujen jälkeen nousee aina pieni kaipuu muutosta maalle, pois kaupungista...

                                       Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti