17 tammikuuta 2016

Suunnistusta laivalla uudistuksia bongaillen

Lauantaipäivänä oli ohjelmassa hetki suunnistusta. En tosin tästä tiennyt ennen kuin vasta kohteessa (nauraa). Sää suosi ulkoilua, sillä aurinko paistoi ja ilmassa oli myös kirpakka pakkanen, mutta koska ohjelmanumero oli sisätiloissa niin ulkoilu jäi tässä kohdin vähemmälle. Olin ikään kuin merellä, mutta kuitenkin maalla, sillä suunnistuksen järjesti TallinkSilja Serenade -laivalla sen ollessa satamassa.
Laivan ylimmässä kerroksessa New York -tunnelmissa
Matkalla laivaan kera Maijun
Kyse oli bloggareille tarjotusta mahdollisuudesta tutustua uudistuksiin, joita oli tehty TallinkSiljan Serenade laivalla. Startti tapahtui klo 13 ja siinä selvisi, että pääsimmekin suunnistamaan. Saimme portilla suunnistusta varten kortin, johon tuli kerätä kaikkien uudistettujen kohteiden osalta leimat ja kortin toisella puolen oli kartta, josta näki mihin suuntaan piti milloinkin suunnistaa. Rasteja oli 9 ja aikaa niiden etsimiseen 2 tuntia.

Matkaseuranani oli pitkästä aikaa Pinkit korkokengät -blogin Maiju, joka kuvasi myös videon Tädit tubettaa kanavalle. 


Matkaseurana hymyilevä Maiju (tuttu Pinkit korkokengät -blogista ja
Tädit tubettaa -kanavalta). Itse olen harvinaisen vakavana, vaikka hauskaa meillä oli.
Toimin tavallaan 'lainatätinä', kun alkuperäisestä Tädit tubettaa parista puuttui toinen osapuoli, Tiia -täti. Laivalla suunnistamassa oli toki joukko muitakin bloggareita kuin me, ja yksi heistä esiintyy Maijun kuvaamalla videolla (Äiti yrittää -blogin Heidi).



Matkaan ampaisimme joukon etunenässä ja rastit sai kierrellä mielivaltaisessa järjestyksessä. Osassa kohteista oli tarjolla maistiaisia, joten napakin tuli täytettyä. Narikasta aloitettiin ja uudistettuihin kokoustiloihin päätettiin. Kun alkuun osui kaikki ne paikat, joissa sai maistella tarjontaa niin meinasi tulla kiire suorittaa rastit aikarajan puitteissa. Ja Maiju se joutui luopumaan pallomereen sukeltamisesta tällä kertaa.
Narikassa oli muuten erinomaisen kohteliasta palvelua, mutta jos joku nyt miettii, että missä sellainen narikka Serenadella on, niin sellaista on turha etsiä, kun sitä ei ole. Tämä narikka oli järjestetty tätä tilaisuutta varten, mutta palvelukonseptin voisi kopioida moneen muuhun narikkaan. Sen verran hyvä palvelu, että oli pakko mainita erikseen.


Laivasuunnistuskortti vielä tyhjänä
Uusi ja rento itsepalveluravintola Fast Lane tarjoaa kaikille sopivaa ruokaa, joka valmistetaan paikan päällä. Tarjolla on lihapullabaarin antimia (naudanliha-, kala- ja broileripullia sekä falafelejä), hampurilaisia, hot dogeja, fish&chips -annoksia, lisäksi löytyy salaattibaari, jälkiruokia ja erikoiskahveja. Hyvä maku jäi ainakin maistamastani hampurilaisesta ja hodarista ja fish&chips sekä kanawok näyttivät herkulliselta. Salaattibaarin antimet täytyy katselmoida ja makustella toisella kertaa. Paikan ilme oli raikas ja miellyttävä.


Fast Lane tarjoaa murkinaa jokaiselle paikan päällä tehtynä. Maistuvia tuotteita!
Coffee&co. -kahvila on Promenade -kadulla ja sieltä leijui nenään tuoreen kahvin tuoksu. Ah ja voi! Paikka tarjoaa herkkuja kahvin kera (raakakakkua, käsintehtyjä suklaita, hedelmäsalaattia, smoothieta, jättikokoisia katkarapuleipiä. Lisäksi valikoima elää vuorokauden mukaan eli aamusta tarjolla on aamiaista vaikka kuohuviinin kanssa. Pitääkin kokeilla joskus puuroa kuohuviinin kera (nauraa). Vaikka paikka onkin kahvila niin siellä on tarjolla myös teetä, kaakaota ja vaikka punaviiniä. Hyvin lämmin tunnelma sisustuksensa ansiosta ja luulenpa, että paikka on enimmäkseen täynnä kuin tyhjä. Tykkäsin!


Coffee&co -kahvila. Lämminhenkinen herkuttelupaikka.
Promenade -kadulle on tullut myös Desigualin liike ja valikoimissa on vaatteita, kenkiä, laukkuja ja sisustustarvikkeita. Ehdottomasti taivas niille, jotka tykkäävät Desigualista!


Oma liike Desigualille ja taivas Desigualin tuotteista pitäville
New York Club ja Lounge sijaitsee laivan 'katolla', joten näkymät sieltä ovat huikeat. Tunnelma on kattojen yllä kuin New Yorkissa olisi. Päiväsaikaan sitä tunnelmaa ei ehkä niin koe, mutta mitä pimeämmäksi ilta käy niin mikä ettei. Omasta mielikuvituksesta on kiinni (hymyilee). 


New York Club kattojen yllä
Siljaland on lasten paikka ja siellä hukkasin Maijun hetkeksi. Siellä missä on maskotti niin siellä on Maijukin (tai pallomeressä, jos aikaa on). Siljalandissa on Harri Hylje lasten ilona ja hyttien osalta on lapsiperheille sisustettu perhehyttejä Muumi -teemalla. Osa hyteistä on muutenkin kokenut pientä kasvojen kohotusta. Minusta kivan merihenkisesti.
Viimeisenä rastina oli uudistetut kokoustilat, joissa heti ovelta vastaan tuli sellainen rauhallinen tunnelma. Oma maailmansa ja minun silmiini viihtyisät tilat erilaisille kokouksille.


Muumeja ja ehostusta hyteissä, Siljaland lapsille ja Harri Hylje kaikille,
kokoustiloissa rauhallinen ja kiireetön tunnelma
Sitten olikin aika poistua laivasta, koska #siljablogtour päättyi ja oikeat asiakkaat alkoivat astua laivaan. Kaksi tuntia meni kyllä vauhdilla ja askeliakin tuli. Harmitti hieman, kun en huomannut katsoa Garminiani tarkemmin lähtöhetkellä kartoittaakseni askelien määrän. 
Tällainen laivasuunnistus oli oikein hauska ja tehokas tapa tutustua uudistuksiin. Ja joka rastille oli järjestetty henkilökuntaa yksi tai useampi kertomaan tarkemmin tehdyistä uudistuksista ja vastaamaan mahdollisiin kysymyksiin. Minua miellytti myös se, että tähän kaksituntiseen oli käytetty aikaa ja nähty vaivaa TallinkSiljalla. Arvostan. Tehdyt uudistukset olivat mielestäni just ajan henkeen sopivia piristysruiskeita. Tykkäsin. Ja uskon, että tekin tykkäätte!

                                      Mari

4 kommenttia:

  1. Kuun lopussa seilaamaan. Paljon on näemmä kivoja uudistuksia. Hyvä ajoitus postaukselle. Merimatkaa odottaen; Anu ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta on kokea uudistukset omakohtaisesti. Mukavaa reissua! :)

      Poista
  2. Uusia laivasuunnistuksia odotellessa... mutta nyt me varmaan osataan seuraavalla kerralla kaikki kohteet ekalla kertaa. Oli kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli kyllä. Eikä nyt pahasti vikaan menty. Hieman vain sivuun (laivan mitta) siellä ylhäällä :-D

      Poista