19 maaliskuuta 2016

Gastro -messujen satoa

Nyt on ollut poikkeuksellisen hiljainen viikko. Siis ei menojen puolesta vaan terveyden. Jotakin flunssan tyylistä on yrittänyt työntää kimppuuni ensin kuumeella, sitten äänen katoamisella, sen jälkeen lihassäryllä ja lopuksi nuhalla. Kaikki oireet eri päivinä ja erikseen. Varsin jännää, mutta toivotaan, että tämä tästä taittuu. Viimeiseen 7 vuoteen en ole flunssassa ollut, joten ehkä tämä on sitten kaikkien näiden vuosien edestä. 
Olen pääasiassa ottanut rauhallisesti, juonut teetä ja lämmintä vettä inkiväärinpaloilla ja ilman, Finrexiniä ja taas teetä. Kahvia en ole juonut moneen päivään, koska se ei maistu ikinä silloin, kun flunssan oireita poden. Kovana kahvinjuojana vieroitusoireita on ja se on aika hermeettinen päänsärky, mutta menee näiden muiden särkyjen joukossa.

Viikolla kuitenkin piipahdin Gastro -messuilla, joilla alunperin olin ajatellut viettää enemmän aikaa kuin mitä nyt jaksoin. Hieman harmitti, kun tämä oli ensimmäinen kertani näillä messuilla ja makuaistin pitäisi olla terävänä. Tarjolla oli maistiaisia vaikka mistä herkuista, mutta kun kipeänä ei mikään maistu miltään, passasin lähes kaikki. Eipähän ainakaan ylimääräisillä kaloreilla tullut itseään kiusattua (nauraa).

Fazerin munkkibaarin satoa


Kiersin messut pintapuolisesti ja ajattelin, että tulen seuraavana päivänä uudelleen. Siinä kävi kuitenkin niin, että käyntini jäi siihen yhteen kertaan. Kuvat kertovat Gastro -messujen satoa ja omaa tarinaansa siitä mitä löysin.

Laitilan kananmunatalo tuotteineen oli kivasti esillä
ja valmiiksi kypsennetty valkuainen maistui paistettuna
maistattelupisteessä
Myllärin gluteenittomat uutuudet suoraan kuluttajille ja
ohratot sitten alan osaajien käsien kautta



Vain mielikuvitus on rajana; Minetti jäätelöt

Erilaisia herkkuja, :-D
Kahvia eri paahtoasteisena ja jokaiselle jotakin laitetta valmistamiseen,
kananmunaa innovatiivisesti Laitilasta, munkkeja Fazerilta (Omar-munkista tullee hitti)

Toi sisustusseinä ei ole syötävää, mutta se oli aivan upea!
Risenta tuo piakkoin kauppoihin kikhernepastan ja
näkkileipäainekset ovatkin jo.
Fudge Love tarjoaa tuoreita, käsintehtyjä fudgeja.

Erilaisia herkkuja riippuen herkuttelijasta :-D

Paljon oli esillä gluteenittomia tuotteita ja se on minusta hyvä suunta. Myöskin aitous, käsintehty, ei lisättyä sokeria ja lisäaineettomuus ovat nousussa ja luomu oli mukavasti esillä. Siinä kohdin, kun tekee itse valintoja mitä syö niin yllä mainitut asiat painavat vaakakupissa. Koska makumaailmani on muuttunut tässä viime vuosina olen huomannut, että kun kaipaan makeaa se ei ole berliininmunkki tai irtokarkkipussi vaan korvapuusti tai raakasuklaa. En välttele myöskään gluteenia, mutta koska tiedän hyvin vatsani olotilan olevan huomattavasti parempi ilman, valitsen aika usein gluteenittoman vaihtoehdon. En syö myöskään nykyisin juuri jäätelöä, koska hyvää, vatsayställistä vaihtoehtoa ei ole useinkaan saatavilla. Jäätelön olen korvannut paksulla smoothiella, jossa on hedelmiä tai marjoja. Kahvikissana juon myös välillä teetä, siis muutoinkin kuin kipeänä, koska luomutee maistuu hyvältä. Kuuntelen itseäni enkä näistä valinnoista kärsi. Voin hyvin ja toitottelen sitä ympärilleni, mutta en tuomitse, kun muut syövät toisin kuin itse.

Terveenä olisin pyörinyt enemmänkin ja tutustunut laitepuolen tarjontaan paremmin sekä käynyt Viiniexpon puolella, mutta voimat eivät tällä erää riittäneet mittavampaan pyörimiseen. Messuilla oli välitön tunnelma, ja vaikka se oli alan ammattilaisille selkeästi suunnattu mahtui joukkoon yksi tällainen muuten vain ruuasta kiinnostunut (hymyilee).

                                     Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti