23 huhtikuuta 2016

Nyt on vihreän ja valkoisen parsan aika!



Viime viikolla sain tilaisuuden tutustua sekä ravintola Kappeliin että heidän uunituoreeseen menuun alkavien parsaviikkojen kunniaksi. Täytyy tunnustaa, että vaikka tässä pääkaupunkiseudulla asustelen niin ravintola Kappeli ei ollut tätä ennen tuttu kuin nimeltä, sijainniltaan ja terassinsa osalta. Sanoisin, että sivistyksessäni on ollut aukko, joka on nyt paikattu (nauraa).


Uunituore parsaviikkojen menu ja Kappelin historiasta kertova lehtinen
Ravintola Kappeli 

Parsa sen sijaan on hyvinkin tuttu juttu ja yksi ruokasuosikeistani. Näinhän ei ole suinkaan aina ollut, mutta niin se maku vain muuttuu. En ole tähän päivään mennessä pystynyt sanomaan kumpi parsa on se parempi parsa; vihreä vai valkoinen, sillä molemmat maistuvat hyvältä.




Rakkaudesta parsaan -tilaisuuden alussa ja ennen menun kimppuun käymistä meille kerrottiin hieman Kappelin historiaa ja puhuttiin yleisesti parsasta. Sen jälkeen nautiskeltiin uuden uutukaisen parsaviikkojen menun tarjonnasta. 
Aina, kun ruoka saapui pöytään, pääkokki kertoi mitä lautaselta kulloinkin löytyy. Se oli minusta kiva tapa, vaikka saman pystyi menustakin lukemaan. 



Alkupalana tarjottiin kuohkeaa parsakeittoa, marinoitua valkoista parsaa ja paistettua tattibriossia. Pääruokana oli pähkinävoissa paistettua kampasimpukkaa, parsarisottoa, rapeaa parmesaania ja simpukkavaahtoa ja tummaa simpukkaliemikastiketta. Jälkiruuaksi tarjottiin valtava jäätelöannos kera tuoreiden mansikoiden ja mansikkasoseen. Kaikki tarjoillut ruuat olivat laktoosittomia ja pääruoka lisäksi gluteeniton. Ja kyllä on sanottava, että vallan hyvää oli! 
Kuohkeaa parsakeittoa

Tattibriossi kuumalta laavakiveltä

Pähkinävoissa paistettua kampasimpukkaa, risottoa, rapeaa parmesania ja
simpukkavaahtoa sekä tummaa simpukkaliemikastiketta

Maistuva mansikkainen jälkiruoka ja jäätelöä
Suosittelen maistamaan ja kokeilemaan parsaa, sillä tuoretta parsaa saa vain kerran vuodessa. Sesonki on siis nyt ja suhteellisen lyhyt kestoltaan. Jos et itse halua kokkailla, käy maistamassa jossakin ravintolassa, jossa on keskitytty tarjoamaan parsaa parhaimmillaan.
Parsa on terveellinen vihannes, josta voi käyttää sekä maan sisällä että päällä kasvavat osat. Vihreä ja valkoinen parsa ovat samaa kasvia, joka saattaa monet yllättää. Vihreät parsat ovat maan päällä kasvavia parsan versoja ja valkoiset maan alla kasvavia parsan varsia.
Parsa on myös hyvin ravinnepitoinen kasvis ja kasvikunnan paras foolihapon lähde. Hyvin vähäkalorinen, rasvaton ja kolestroliton, sisältää vähän natriumia ja runsaasti kaliumia ja ravintokuitua. Lisäksi sisältää rutiinia (P-vitamiinia), joka vahvistaa verisuonten seinämiä. 

                                        


HOK-Elannon parsaviikot starttasivat tämän viikon maanantaina ja jatkuvat toukokuun loppuun asti (18.4.-31.5.2016). Parsaviikoilla ovat mukana BBQ House, Belge bar & bistro, Bravuria, Casa Largo, Chico’s –ravintolat, ristorante Italo, Kaarna baari & keittiö, Kappeli, Michel, Raffaello, Flamingon, Keskuskadun ja Kylä-ravintoloiden La Famigliat sekä Jyväset ja Olohuoneet. Ja parsamenuihin voi tutustua Raflaamo.fi -sivuilla.




Kappelia sisältä, kabinettitilasta




Huono kuva, mutta Kappelin teatterin keittiöstä
löytyy arvokas maalaus






















Kappelin parsamenun jälkeen pohdin taas, että kumpi on suosikkini; vihreä vai valkoinen parsa. Vaikea valinta, kun molemmat ovat hyviä, mutta nyt kyllä aavistuksen kallistuin vihreän parsan puolelle. Ehkä ensi kerralla sitten taas valkoisen kannalla (nauraa).

Miten herkuttelette parsalla itse? Vai onko parsa ihan kamalaa? Kumpi on suosikkiparsanne; vihreä vai valkoinen?

                                    Mari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti