maanantai 31. lokakuuta 2016

Messuja meille - Ski-, Board-, Game-, Digi- ja Lätkä&SäbäExpot 2016 (sisältää arvonnan)

En ole edellisienkään messujen antia ehtinyt purkaa tänne (sulatteluvaihe on vielä menossa), kun jo seuraavia messuja pukkaa. Tulevana viikonloppuna on taas melkoinen kattaus erilaisia Expo -tapahtumia, sillä Messukeskuksessa alkaa perjantaina Ski-, Board-, Digi-, Game- ja Lätkä&Säbä Expot. Hirveästi kaikkea meille kaikille kunkin kiinnostuksen mukaisesti.


Itse olen paikalla perjantaina, jolloin on ammennettava se kaikki mitä kykenee ja irti saa (nauraa). Kiinnostusta minulla riittää katsoa joka osa-alueen tarjonta ja jos ei kovin syvällisesti niin ainakin päällisin puolin. Aina irtoaa jotakin joka käynnistä. Tiedä vaikka tänä vuonna starttaisin hiihtokauteni ja löytäisin itselleni sukset, joita olen suunnitellut ostavani useamman vuoden (hymyilee itsekseen).



Viikonloppuna on varmasti tiedossa teknologian uusimpia vempaimia, huippuhyvää ohjelmaa, pelejä ja muuten vain menoa ja meininkiä koko perheelle. Lisätietoja messujen ohjelmasta ja tarjonnasta löydät yllä olevista Expo -kohtaisista linkeistä.
Omat messufiilikseni näistä messuista kuulette myöhemmin.

Arvonta

Olen mukana messuilla bloggaripassilla ja sain tilaisuuden arpoa messulippuja blogin lukijoiden kesken. Osallistu pikakisaan kommentoimalla jotakin blogiin tiistai-iltaan klo 20 mennessä (1.11.2016 klo 20 mennessä). Osallistuneiden kesken arvotaan SkiExpo -messuliput (2 kpl) viikonlopun messuille. Yksi lippu oikeuttaa yhden hengen sisäänpääsyyn messuille (ja kaikkiin 4 tapahtumaan). Ja lisäksi arvon kommentoineiden kesken messulahjaliput (2 kappaletta) ja nämä liput oikeuttavat yhden hengen sisäänpääsyyn johonkin loppuvuoden messutapahtumista Messukeskuksessa. Voittaja saa itse päättää mihin messuille haluaa voittamansa liput käyttää.
Arvotaan siis yhteensä 2 palkintoa (pääsyliput, 2 kappaletta, SkiExpoon ja yksi 2 lipun lippupaketti mihin tahansa Messukeskuksen loppuvuoden messuista).

                                       Mari

perjantai 28. lokakuuta 2016

Kirjamessut 2016 - tunnelmia ja tarjontaa

Torstaina alkoivat Kirjamessut ja kävin paikalla aistimassa tunnelmaa ja katselmoimassa tarjontaa. Kirjamessuilla on valtavasti ohjelmaa joka päivälle, ja kirjoja. Itse koen, että kaikkea ohjelmatarjontaa ei pysty mitenkään katsastamaan, joten kannattaa etukäteen suunnitella ja poimia itselleen parhaat palat.
Kirjoja on tarjolla kaikille niin uutuuksia kuin käytettyjä. Tarjonta näissäkin on varsin kattava.

Uusia ja vanhoja, kohdistettua ja oheistoimintaa



Lapsille, aikuisille, faneille ja kaikille

Faneille, uteliaille, kiinnostuneille
haastatteluja, signeerauksia, kohtaamisia

Itse menin paikalle torstaina illalla kuuden tienoilla. Väkeä oli yllättävän paljon, mutta alueella pystyi hyvin liikkumaan ja ottamaan jopa sivuaskelia astumatta kenenkään varpaille (nauraa). Kirjailijahaastatteluita oli yhtä aikaa menossa useita ja onhan lavojakin monen monta. Ilman mitään omaa reittikarttaa osuin kuuntelemaan haastattelua, jossa haastateltavana oli Harry Potter -kirjojen kääntäjä Jaana Kapari-Jatta. Ja toisessa päässä hallia osuin lavalle, jossa Taija Tuominen haastatteli Erkki Vanhasta rallin kultaisista vuosikymmenistä. 
Kirjamessuilla voit tavata kirjailijoita ja saada signeerauksen ostamaasi kirjaan mikäli ajankohta on sopiva. Kannattaa siis suunnitella päivän reittiä (hymyilee).

Ilma suosi sisätiloissa olemista (nauraa)
Kirjamessuista lisää nettisivuilta. Ja kun kirjamessut on katselmoitu kannattaa siirtyä Viini ja Ruoka -tapahtuman puolelle. Jälkimmäinen tapahtuma on menossa samaan aikaan ja tarjolla kattava valikoima viinejä ja ruokaa.

Itse olen paikalla taas lauantaina. Molemmissa tapahtumissa pyörimässä. Aistimassa ja maistelemassa. Nähdään messuilla!

                                     Mari

lauantai 22. lokakuuta 2016

Messuja moneen makuun - esimakua Viini ja Ruoka -tapahtumasta (sisältää arvonnan)

Nyt on aika tiuha putki erilaisia messuja, joihin olen onnekkaasti saanut tilaisuuden päästä mukaan bloggaripassilla. Juuri paraikaa on menossa I Love Me -messut, mutta viikon päästä on jo seuraava hektinen viikonloppu tiedossa, kun on sekä Kirjamessut että Viini- ja ruokatapahtuma. Tiedossa on paljon kaikenlaista hyvää monessa muodossa.

Viime viikolla pääsin mukaan tilaisuuteen, jossa sain esimakua tulevan Viini ja Ruoka -tapahtuman annista. Syksyn herkkuhetki tavallaan, kun voi herkutella hyvien viinien ja ruokien parissa ja samalla katsastaa mitä Kirjamessut tarjoavat.




Makupalat tulevasta tapahtumasta katselmoitiin vastikään avatussa BasBas & Staff Wine Barissa Tehtaankadulla. Minulle aivan uusi paikka, mutta lämminhenkinen tuttavuus kyllä. Viinibaari viinien ystäville ilman korkeaa kynnystä ja pelkoa siitä, että ei osaa etikettiä. Paikka on konstailematon, viihtyisä ja siellä tarjotaan myös suolaista, jos sellaista tekee mieli. Viinilista on hyvin ranskalainen ja viinit natural -tyyppisiä alkuviinejä. Nyt tarinaa tuli viinistä aina sinne tuottajaan asti. Paljon tietoa kyselemättä eli aika syvälle mentiin. Omistajat tuntuvat olevan omistautuneita viineille ja heille merkitsee paljon myös viinin elinkaari ja viinin tuottaja (omistajia ovat BasBasin Niki Thielon ja Kalle Kiukainen yhdessä kuuden muun kanssa). Sellaisen intohimon juttuun ja viineihin aistii paikan päällä.
Ruokalistalla on tarjolla valikoima yksinkertaisia makuja 6-8 euron hintaan. Vierailupäivänä oli tarjolla cevicheä, salaattia, juustoa ja leikkeleitä. Erinomaisen makuisia kaikki.
BasBas & Staff Wine barin yläkerrassa on bistro Baskeri & Basso.




Tuleva Viini ja Ruoka -tapahtuma on uudistunut; se on muun muassa auki myöhempään ja koko tapahtuma on anniskelualuetta. Voit siis nauttia tarjolla olevista ruuista ja juomista ilman raja-aitoja. Aivan loistava juttu minun mielestäni. Alaikäiset pääsevät messuille huoltajan seurassa.
Lisäksi ohjelmaa on joka päivälle: viinitastingeissa maistellaan Vuoden viinit - kilpailun finalisteja, kuohuviinejä ja reilun kaupan viinejä. Lisäksi perehdytään laatuviineihin eri alueilta tuotettuna ja tutustutaan lasin vaikutukseen viinimaistamisessa. Tarkemmat ohjelmatiedot ja näytteilleasettajat linkkien takaa.
Maistelulasi, viini- ja ruokalipukkeet ostetaan viinialueen lasipisteistä. Maistelulasin pantti (5 euroa) palautetaan lasipisteissä. Viinejä on tapahtumassa tänä vuonna noin 600 (melkoinen määrä).
Paikalla on myös ruokatarjontaa, joten makupareja pääsee etsimään hyvästä valikoimasta. Monta erilaista ruokarekkaa ja 60 erilaista annosta; luulen, että jokainen löytää omansa. Tarjolla on Fat Tomato, Thai Papaya, Kimchi Wagon, Käpylän Majakka, Mielensäpahoittajan ruokarekka ja monta muuta. Tapahtumasta voit ostaa kotiin pieniä kodinkoneita, herkkuja tietenkin, astioita, kattaustarvikkeita ja muita keittiötarvikkeita.


Tapahtuman tiedotteet:

Samaan aikaan on myös Kirjamessut, joiden teema on pohjoismainen kirjallisuus ja kulttuuri. Ohjelmaa on valtavasti (15 lavaa ja yli 800 ohjelmaa). Huikea kattaus! 
Voin sanoa, että kiirettä pitää tulevanakin viikonloppuna. Suihkaroin paikalla molemmilla messuilla ja poimin omasta mielestäni parhaat palat. Sometan tietysti sen minkä ehdin. Tai no, maltilla yritän, vaikka olenkin näistä innoissani (nauraa). Suosittelen tekemään messuille ns. oman polun, jota noudatta, jotta ehtii poimia ne kaikki itselle tärkeät ja mielenkiintoiset kohteet. 
Tiedotteita Kirjamessujen osalta:
Ohjelman tarkemmin löydät tästä: Kirjamessut

Arvonta


Kuten jo yllä mainitsinkin olen mukana sekä Viini ja Ruoka -tapahtumassa että Kirjamessuilla bloggaripassilla. Homma ei ole itsestään selvyys ja siksi olen asiasta hyvin otettu. Joka kerta. 


Siitä ilosta arvon messuliput sekä Kirjamessuille että Viini ja Ruoka -tapahtumaan. 2 pääsylippua Kirjamessuille ja 2 pääsylippua Viini ja Ruoka -tapahtumaan. Yksi vapaalippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin messuilla. Lisäksi yllätyspalkintona vielä uunituore Viinistä viiniin 2017 -kirja (kirjoittajina Juha Berglund ja Antti Rinta-Huumo).





Osallistu arvontoihin (3 palkintoa yhteensä) kommentoimalla jotakin blogini jutuista maanantaihin 24.10.2016 klo 15:00 mennessä. 




Arvonta suoritetaan maanantaina päättymisajan jälkeen ja voittajat saavat joko 2 messulippua kirjamessuille, 2 messulippua Viini ja Ruoka -tapahtumaan tai Viinistä viiniin 2017 -kirjan. Kolme onnekasta siis arvotaan kommentoijien/osallistuneiden joukosta.

Tiedän mitä teen seuraavankin viikon eli valmistaudun messuille, jotta ehdin poimia paikan päällä kaikki itseäni kiinnostavat kohteet. Nyt ja tulevana viikonloppuna minut löytää messuilta (nauraa), joten kirjoituksetkin tulevat olemaan melkoisen messupainotteisia.

                                               Mari

perjantai 14. lokakuuta 2016

Bernie Mev - keveät ballerinat (sisältää messulippujen arvonnan)

Kesän alussa pääsin tutustumaan Akvamariinin bloggaritilaisuudessa kenkiin, joihin olin kiinnittänyt huomiota New Yorkin kaduilla kaupungissa tannoin vieraillessani. Siellä kenkiä näkyi katukuvassa mustana ja monivärisinä ja minulle tuli niistä mielikuva mukava.
Silloin en tiennyt kenen valmistajan kengistä oli kyse, mutta bloggaritilaisuuden jälkeen olin viisaampi. Kengät ovat Bernie Mev -merkkiset ja kevyet kuin mitkä. Itselleni tuli tunne, että jalassani ei olisikaan kenkiä, vaikka juuri olin ne laittanut jalkaani.

Bernie Mev - keveät ballerinat


Värikäs kuosi on myös aika kiva


Uunituoreet ballerina -kengät mallia BM Catwalk black metal olivat mukanani Kroatiassa, jonne matkustin elektronisen dartsin EM-kisoihin ja samalla lomalle. Kengät pääsivät välittömästi tositoimiin ja istuivatkin jalkaan hyvin passelisti alusta alkaen. Tulin taapertaneeksi kymmeniä kilometrejä päivittäin ja jalat voivat hyvin vielä illallakin. Samoin lennoilla ei tullut tarvetta potkaista kenkiä pois jalasta kenkien kiristäessä. Eivät siis kiristäneet ollenkaan.

Kengän päällysmateriaali on mukavasti elastista kudosta, joka joustaa tarvittaessa ja kengät kuitenkin pysyvät muodossaan venymisistä huolimatta. Pohjallinen on käyttäjänsä jalan muotoon muokkaantuvaa Memory Foam -materiaalia ja käsitelty haju- ja antibakteerisesti. Itse kengän pohja aika ohut mikä minusta on varsin mukava juttu, mutta jos kävelee alustalla, jossa on teräviä kiviä, ne isot, terävät kivet tuntuvat ikävästi pohjan läpi aivan kuin paljain jaloin astelisi. Muutoin pohja on erinomainen ja pitävä; kenkä ei liu jalassa eikä tarvitse pelätä liukastuvansa.

Bernie Mev Catwalk black metal - ballerinat
Keveät jalat ja yksinkertaisen tyylikkäät ballerinat
Tykkäsin kengistä paljon ja harmittelin kovasti, kun oman Bernie Mev -kenkäparini kohtalona oli joutua heti kesän lopussa yhden eläintarhani asukkaan haisevan mielenosoituksen kohteeksi. Liian paljon olin tainnut olla poissa kotoa ja siitä sain sitten ansioni mukaisesti. Kengän pohjallisten haju- ja antibakteerisuojaus ei tässä kohdin pärjännyt kissan pissan hajulle eikä mitkään muutkaan keinot auttaneet siihen. Nyt olen tilanteessa, että lempikengiksi valikoituneet ballerinat lentävät roskikseen.

Kovan kohtalon kokeneet ballerinat ja Asterix,
joka lienee haisevan mielenilmauksen tekijä
Bernie Mev tarjoaa kenkämalleja nykyisin naisille, lapsille ja miehille (alunperin vain naisille). Lisää kengistä, mallistosta ja jälleenmyyjistä löydät Bernie Mev -verkkokaupasta sekä BM Facebook -sivulta. Lisäksi tulevilla I Love Me -messuilla voit käydä katsastelemassa ja kokeilemassa kenkiä; löydät heidät osaltolta 3d20 (yhdessä MBT:n kanssa).


                                                 Mari

Arvonta

Olen I Love Me -messuilla bloggaripassilla mukana. Olen tästä mahdollisuudesta otettu ja myös siitä, että sain samalla pari ylimääräistä messulippua. Yksi vapaalippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin messuilla ja sillä pääsee kaikkiin samanaikaisiin tapahtumiin.
Osallistu kahden I Love Me -messulipun arvontaan kommentoimalla jotakin blogini jutuista sunnuntaihin 16.10.2016 klo 23:59 mennessä. Arvonta suoritetaan maanantaina aamupäivästä ja voittaja saa siis 2 messulippua I Love Me -messuille (21.-23.102016). 



maanantai 3. lokakuuta 2016

Chiruca Panticosa -maastokengät

Kesän alussa sain postipaketin, jonka sisällön avasin ja kuvasin. Paketti sisälsi maastokengät, ja sellaisia olin itselleni etsiskellyt jo jokusen aikaa. Ihastuin kyseisiin kenkiin eräässä bloggaritilaisuudessa ja sieltä tämäkin mahdollisuus testata kyseisiä maastokenkiä minulle avautui yrityksen nimeltä Remes toimesta. Näistä jalkani tykkäävät, kuten myös minä! (nauraa)


Ensin kiinnostuin esillä olevista tuotteista ja heti perään alkoi kiinnostaa itselleni outo tuotemerkki. Nimeä makustelin mielessäni ja kysäisin, että mitähän se mahtaa tarkoittaa. Kysymykseni oli sen verran yllätyksellinen, että siihen ei löytynyt heti vastausta, mutta luvattiin selvittää. 
Maastokengät, jotka minulla on nyt testattavana, ovat nimeltään Chiruca Panticosa, valmistetaan Espanjassa, ovat varreltaan puolikorkeat, päällisenään nupukkinahkaa ja GoreTex -käsittely. Kohderyhmä metsästäjät, mutta myös muut maastossa ja luonnossa liikkuvat.

Ja tuosta nimestä Chiruca. Historia juontaa juurensa I Maailmansotaan, jossa Ranska pudotti lentokoneen alas Pyreneillä. Kone syöksyi pieneen Tortella -nimiseen kylään lähellä Geronaa. Kylässä asui insinööri, joka oli opiskellut Saksassa (kankaiden valmistusta) ja joka käytti pudonneen koneen runkoa ensimmäiseen muottiin, josta tuli myöhemmin ensimmäinen Chiruca. Tämä insinööri sai idean kengistä nähtyään ihmisiä ylittämässä Ranskan rajaa paetessaan sotaa ja jalassaan saappaat, joista hän piti ja joita ei ollut Espanjassa. Niinpä hän perusti oman kenkätehtaan, jossa alkoi valmistaa Chirucan kenkiä. Insinöörin vaimon nimi oli Chiruca (tuttavallisimmin Mercedes). Lisäksi vuosien aikana esitettiin suosittua näytelmää (tekijänä Torrado) ja tuon näytelmän nimi oli Chiruca. Nämä kaksi asiaa johtivat tuotemerkki Chirucan syntyyn 20-luvun alussa.

Vielä en ole ehtinyt tepastella uusilla maastokengilläni ulkosalla, mutta sisällä kylläkin. Ja voin tässä tunnustaa, että varsin miellyttävät ovat jalassani! Mutta kerron lisää kunhan testailussani vauhtiin pääsen. 
Tein muuten ensimmäisen Youtube-videoni laatikkoa avatessani. Sen pääsette katsomaan tästä.



Olen siis tehnyt tänään historiaa ja uutena juttuna jatkossa on se, että blogista löytyy myös videopätkiä tai löydät ne omalta Youtube -kanavalta (Kahvakuula kainalossa). Pyrin pysymään siinä kuitenkin maltillisena (nauraa). Vielä kanava ei ole täysin valmis ja puutteita löytyy, mutta pikkuhiljaa se siitä täydentyy.

Historiaa on tehty myös blogin historiassa ja tänään on rikottu 100 000 katselukerran raja. Aivan huikea juttu ja olen todella otettu tästä! Kiitos kuuluu teille lukijoille. Annatte minulle voimia ja intoa kirjoittaa jatkossakin!

                                       Mari