14 lokakuuta 2016

Bernie Mev - keveät ballerinat (sisältää messulippujen arvonnan)

Kesän alussa pääsin tutustumaan Akvamariinin bloggaritilaisuudessa kenkiin, joihin olin kiinnittänyt huomiota New Yorkin kaduilla kaupungissa tannoin vieraillessani. Siellä kenkiä näkyi katukuvassa mustana ja monivärisinä ja minulle tuli niistä mielikuva mukava.
Silloin en tiennyt kenen valmistajan kengistä oli kyse, mutta bloggaritilaisuuden jälkeen olin viisaampi. Kengät ovat Bernie Mev -merkkiset ja kevyet kuin mitkä. Itselleni tuli tunne, että jalassani ei olisikaan kenkiä, vaikka juuri olin ne laittanut jalkaani.

Bernie Mev - keveät ballerinat


Värikäs kuosi on myös aika kiva


Uunituoreet ballerina -kengät mallia BM Catwalk black metal olivat mukanani Kroatiassa, jonne matkustin elektronisen dartsin EM-kisoihin ja samalla lomalle. Kengät pääsivät välittömästi tositoimiin ja istuivatkin jalkaan hyvin passelisti alusta alkaen. Tulin taapertaneeksi kymmeniä kilometrejä päivittäin ja jalat voivat hyvin vielä illallakin. Samoin lennoilla ei tullut tarvetta potkaista kenkiä pois jalasta kenkien kiristäessä. Eivät siis kiristäneet ollenkaan.

Kengän päällysmateriaali on mukavasti elastista kudosta, joka joustaa tarvittaessa ja kengät kuitenkin pysyvät muodossaan venymisistä huolimatta. Pohjallinen on käyttäjänsä jalan muotoon muokkaantuvaa Memory Foam -materiaalia ja käsitelty haju- ja antibakteerisesti. Itse kengän pohja aika ohut mikä minusta on varsin mukava juttu, mutta jos kävelee alustalla, jossa on teräviä kiviä, ne isot, terävät kivet tuntuvat ikävästi pohjan läpi aivan kuin paljain jaloin astelisi. Muutoin pohja on erinomainen ja pitävä; kenkä ei liu jalassa eikä tarvitse pelätä liukastuvansa.

Bernie Mev Catwalk black metal - ballerinat
Keveät jalat ja yksinkertaisen tyylikkäät ballerinat
Tykkäsin kengistä paljon ja harmittelin kovasti, kun oman Bernie Mev -kenkäparini kohtalona oli joutua heti kesän lopussa yhden eläintarhani asukkaan haisevan mielenosoituksen kohteeksi. Liian paljon olin tainnut olla poissa kotoa ja siitä sain sitten ansioni mukaisesti. Kengän pohjallisten haju- ja antibakteerisuojaus ei tässä kohdin pärjännyt kissan pissan hajulle eikä mitkään muutkaan keinot auttaneet siihen. Nyt olen tilanteessa, että lempikengiksi valikoituneet ballerinat lentävät roskikseen.

Kovan kohtalon kokeneet ballerinat ja Asterix,
joka lienee haisevan mielenilmauksen tekijä
Bernie Mev tarjoaa kenkämalleja nykyisin naisille, lapsille ja miehille (alunperin vain naisille). Lisää kengistä, mallistosta ja jälleenmyyjistä löydät Bernie Mev -verkkokaupasta sekä BM Facebook -sivulta. Lisäksi tulevilla I Love Me -messuilla voit käydä katsastelemassa ja kokeilemassa kenkiä; löydät heidät osaltolta 3d20 (yhdessä MBT:n kanssa).


                                                 Mari

Arvonta

Olen I Love Me -messuilla bloggaripassilla mukana. Olen tästä mahdollisuudesta otettu ja myös siitä, että sain samalla pari ylimääräistä messulippua. Yksi vapaalippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin messuilla ja sillä pääsee kaikkiin samanaikaisiin tapahtumiin.
Osallistu kahden I Love Me -messulipun arvontaan kommentoimalla jotakin blogini jutuista sunnuntaihin 16.10.2016 klo 23:59 mennessä. Arvonta suoritetaan maanantaina aamupäivästä ja voittaja saa siis 2 messulippua I Love Me -messuille (21.-23.102016). 



8 kommenttia:

  1. Noi kelpais mullekin. Mihin kokoon asti noita ballerinoja on? Löytyykö 41-42?
    terkuin Anu

    VastaaPoista
  2. Nuo kengät olis varmasti mukavat, uusi tuttavuus minullekin. Mukana arvonnassa. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Näyttävätpä mukavilta kengiltä!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Tuollaiset kengät näyttävät todella jalkaystävällisille. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tuollaiset kengät näyttävät todella jalkaystävällisille. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  6. No mutta tuollaisia mukavuustossukoita pitäisi lähteä ihan paikan päälle katsomaan. Messulippu olisi siis todella huikea yllätys.
    tnvkstrm@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Arvonta on suoritettu ja onni potkaisi Anua. Otathan Anu yhteyttä s-postiin kahvakuulakainalossa@gmail.com, ja kerrot osoitteesi, jotta saan liput postitettua.
    Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille!

    VastaaPoista