23 joulukuuta 2018

DeliDeli - herkkuja meille herkuttelijoille


Joskus kohdalle osuu mielenkiintoisia sattumia.
Kuten menneen syyskuun Tallinnan reissulla (josta kirjoitan myöhemmin ihan oman tarinansa) Tallink Megastarilla, kun eteen avautui mahdollisuus saada hieman enemmän tietoa ranskalaisen herkkukaupan DeliDelin tuotteista yrityksen edustajan Laura Valvanteen sattuessa paikalle. 

En muista, että olisin kuullut tästä yrityksestä aiemmin, mutta sen tuomia tuotteita olin kyllä hypistellyt mm. Megastarin myymälässä. Tällä reissulla sain tietää myös, että tämän herkkukaupan yksi myymälöistä sijaitsee Helsingin Hakaniemen kauppahallissa. Kauppahallissa on tullut vierailtua kyllä useinkin, mutta DeliDeliä en ole rekisteröinyt.

DeliDeli on perustettu vuonna 2001 ja yritys tuo maahan elintarvikkeita pääosin Ranskasta, mutta myös Italiasta, Espanjasta ja Belgiasta. Ensimmäinen pieni kauppa on avattu Hakaniemeen ja ideana on tuolloin ollut tuoda maahan sellaisia ranskalaisia tuotteita, joita ei ole Suomesta löytynyt ja joita on jäänyt kaipaamaan. Samalla metodilla on jatkettu tähän päivään asti, ja nykyisin tuotteita saa ympäri Suomea laajalla skaalalla (muun muassa marketit, kahvilat, laivat). 
Edelleen tänäkin päivänä tuotteiden valintakriteerit ovat maku ja sen jälkeen käytännöllisyys ja ulkonäkö.
Herkkuja meille herkuttelijoille

Ihastuttavat karkkirasiat, mahtuvat pieneen tilaan ja ovat kauniita. Kissaihmisille omansa :-)
Marenkia
Paprikajauhe
Ranskan eniten palkittu oliiviöljy Chateau Virant on ollut alusta asti DeliDelin valikoimissa. Tuotteita on nykyisin noin 400 ja koko ajan määrä kasvaa. Aivan huiput hasselpähkinät on tulleet vastikään Italian Piedmontesta ja Italian Astissa on oma paahtimo.

Oliiviöljy

Hakaniemen myymälän löysin helposti (lasihallissa 1 krs.) ja siellä hypistelin ja ihastelin tuotteita. Hilloja, kastanjoita, pähkinöitä, pastaa, keksejä, marenkia, karkkeja, suklaata, erilaisia öljyjä, balsamicoja, pestoja kauniisti ja värikkäästi esillä. Pidän siitä, että on tällaisia pieniä kauppoja, joissa tuotteet ovat siinä lähellä isoa markettia pienemmässä mittakaavassa ja ihmettely, ihastelu ja kysely kuuluu osana kaupan käyntiä. 


Itselleni ostin kauniin rasian karamellia, hienon purkin makrillia, punssikakkusia ja vuohenjuusto-basilika levitteen. Hyvillä mielin voin todeta, että käykää tutustumassa tarjontaan paikan päällä tai nettisivuilla. Tiedä mihin tykästytte (nauraa). 

Ihastuttavat purkit eikä heti edes tajua, että sisältävät kalaa!
Pastaa ja tomaatikastiketta
Käsintehtyä suklaata
Dijon -sinappia

Tällaisissa pienissä kaupoissa on mukava käydä, kun aina löytyy jotakin uutta ja ihmeellistä! DeliDelillä on toki se positiivinen puoli, että heidän tuomiaan tuotteita kohtaa muuallakin kuin Hakaniemen liikkeessä, joten helpottaa saatavuutta, mikäli tykästyy johonkin tuotteeseen kovastikin (hymyilee). 

                                              Mari


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti