25 maaliskuuta 2019

Ensikosketukseni mikroneulaukseen

Alkava kevät on huoltojen aikaa. Siis itselläni ainakin ja alkaa yleensä käynnillä kosmetologin luona. Olin aikaisemmin ajatellut, että ottaisin perinteisemmän kasvohoidon, mutta kosmetologini ehti ensin ja hoitokin muuttui testaukseksi. Tällä kertaa pääsin kokeilemaan kosmetologini uuden uutukaista mikroneulauskynää ja koulutuksessa opittuja taitoja. Kokemuksesta on tietysti heti kerrottava muillekin ja siitähän syntyi kaupallinen yhteistyö SKY kosmetologi Heini Savolaisen kanssa.
*kaupallinen yhteistyö SKY kosmetologi Heini Savolainen kanssa
Kasvonaamio rauhoitti, kosteutti ja viilensi - hirmuisen mukavan tuntuinen

Mikroneulaushoidon jälkeen kotimatkalla meikittömänä
Mikroneulaus kuulostaa jännältä ja ehkä myös hieman pelottavalta, kun kuka sitä ihoonsa haluaisi reikiä. Tässä on kuitenkin kyse kauneudenhoidosta ja vieläpä hyvin trendikkäästä sellaisesta. Itse en ollut aiemmin tutustunut koko asiaan, vaikkakin siitä aika ajoin somessa juttuja esiin on putkahdellut. 
Kosmetologini on hankkinut mikroneulauskynän ja sitä sitten tietysti oli hyvä päästä testaamaan koulutuksen jäljiltä. Olen hyvä koehenkilö, kun lähden mukaan milloin mihinkin, mutta myös siksi, että ikää on riittävästi. Kuten tähänkin hoitoon.
Mikroneulauksen ideana on tehdä pieniä reikiä ihoon vaurioittaen sitä hallitusti ja aktivoida siten ihoa vastaanottamaan aktiiviaineet syvemmälle. Se stimuloi kollageeni- ja elastiinisynteesiä, joka itsessään kiinteyttää ihoa ja hidastaa ihon ikääntymisprosessia. Mikroneulausta käytetään tasoittamaan ihon pintaa, uudistamaan ihoa, silottamaan juonteita ja myös vähentämään raskausarpia. 
Mikroneulauksen jälkeen otsassa on pieniä reikiä
Mikroneulauksen jälkeen lievää punoitusta havaittavissa,
mutta vähemmän kuin kuvittelin
Mikroneulauskynä eroaa rullasta hieman muun muassa siten, että neulat sijoittuvat pienemmälle alueelle ja sillä päästään paremmin ja tarkemmin ongelma-alueille. Neulan pituutta on mahdollista säätää (mulle tehtiin lyhyimmällä pituudella) ja neulapatruuna on kertakäyttöinen. Laitteen runko on kuin sähköhammasharjan runko; hieman leveämpi vain.
Hoidon aluksi ihoni putsattiin, kuorittiin ja mikroneulaus aloitettiin otsalta. Neulaus ei tuntunut kivuliaalta, vaikka neulakammoisena sellaista odotin. Jos et pidä vaikka kulmakarvojen nyppimisestä niin neulauksessa tunne saattaa olla pari astetta ilkeämmän suuntaan, mutta toki se on kovin yksilöllistä. 
Joka tapauksessa itselläni tuntui kasvojen eri osa-alueilla sellaista pientä nipistelyä ja eritoten niillä alueilla, joilla on hermoja ja iho muutoinkin ohuempi. Iho punoitti neulauksen jälkeen, rauhoittava seerumi ja naamio sitten taas kosteuttivat ja rauhoittivat ihon niin, että kotimatkalla kuvassa en ainakaan mitään isoa värimuutosta nähnyt. Hoito kaikkinensa kestää noin tunnin ja kasvojen neulausosuus tuosta maksimissaan 10 minuuttia. 
Iho tuntui hyvältä koko päivän (ja tuntuu edelleen) ja ainoastaan illalla ennen nukkumaanmenoa tuntui sellaista pientä nipistelyä, mutta se katosi, kun laitoin yövoiteen.
Hyaluroniseerumi rauhoittaa ihoa mikroneulauksen jälkeen

Mikroneulauskynä
Bielenda hyaluroniseerumi

Bielenda - kasvomaski (hyvältä tuntui)

Mikroneulaus oli itselleni uusi kokemus ja alun jännityksestä ensikosketus mikroneulaukseen olikin varsin positiivinen. Koska hoitoa suositellaan otettavaksi sarjana ajattelin, että käyn vielä ennen kesää ottamassa pari mikroneulaushoitoa. Kiinnostuneille kosmetologillani on kiva tutustumistarjous 89€ (105€) huhtikuun loppuun asti, joten hyödyntäkää ihmeessä!

                                      Mari

Kosmetologini Heini työssään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti